Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

28.6.2013 Keron kanssa yksäröimässä

Perjantai-iltana ajelin Keron kanssa Nurmijärvelle saamaan vähän lisäoppia rullailmaisun kouluttamiseen. Mentiin siis Koirakoulu Vision Sarin luokse tsekkaamaan, missä tällä hetkellä mennään. Vihjeiden kerahan meillä on nyt koko ketju kasassa, mutta siitä huolimatta kaipasin vielä näkemystä siitä, että olemmeko menossa oikeaan suuntaan ja mihin meidän nyt kannattaisi keskittyä.

Visiitti oli varsin antoisa, ja sainkin sen, mitä menin hakemaan. Ensinnäkin suunta koulutuksessa on oikea :) Se on aina hyvä kuulla, että on tehnyt asioita oikein. Oli myös kiva huomata (taas), ettei Kero välittänyt uudesta paikasta tai ihmisestä vaan suoriutui tehdyistä toistoista ihan mallikkaasti. Joutui jopa pähkäilemään asioita, mikä on vain hyvä juttu :) Kero sai mm. pähkäillä, miten toimia, kun mm ei enää ihan näkyvissä ollutkaan :)

Ideoita jatkon kannalta tuli, mutta niitä tarvitsee vielä prosessoida ja tehdä niiden pohjalta lisää treenisuunnitelmaa, ettei uraudu tekemään vain sitä samaa harjoitetta uudestaan ja uudestaan.

Laitan tähän kuitenkin pieneksi muistilistaksi joitain pointteja, mitä meillä tulisi olla ohjelmassa nyt tässä lähiaikoina tai mitä treenatessa pitäisi huomioida:

  • Etäisyyden variointi
  • Maalihenkilön asteittainen häivyttäminen
  • Partiointitreenit (huomioitava, tehdäänkö tuulen ala/yläpuolella, piilot tiedossa ja lähellä)
  • Oman liikkeen jatkuminen koko ajan eli käytännössä koira tuo rullan eri paikkaan kuin mistä se lähetettiin mm:n luokse, mukaan myös se, että olen itse hieman piilossa.
  • Jokaiselle treenikerralle oma teema eli keskitytään johonkin tiettyyn muutokseen, joita voivat olla etäisyys, mm:n asennonvaihtelut, mm:n häivyttäminen näkyviltä tms. Varsinaisesti häiriöihin ei tarvitse keskittyä, koska yleensä jo esimerkiksi treenipaikka muuttuu.
  • Palkkaajan vaihtelua (mm tai itse)
  • Mm:llä oleva kohde (kuppi) on tärkeä, ja sen paikkaa on syytä välillä vaihdella (eri korkeuksia, näkyvyys). Tässä myös korostuu maalihenkilön roolin tärkeys eli koiran on koskettava aina kohteeseen ennen kuin se saa ottaa rullan suuhunsa.
  • Jos tulee virhe, annetaan koiran itse korjata se. Tehdään seuraava toisto vielä samalla kriteerillä, mutta muuten voidaan nostaa kriteeriä joka toistolle.
  • Alustaa voi jo häivyttää, mutta kuppi säilyy.

Tuossa nyt jotain pientä :) Jatkamme siis taas uudella innolla ja erilaisilla treeneillä :)