Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

28.4.2012 Hälytreenit

Lauantai-iltana pidettiin UPK:n hälytreenit Vihdissä Kytäjän maastoissa. Tällä kerralla treenin järjestäjät olivat keksineet vähän toisenlaisen treenin, sillä kaikki hakuilevien koirien ohjaajat pääsivät myös suunnistamaan toiselle koirakolle. Lisäksi jokaiselle alueelle oli kadonnut yksi henkilö, joka myös tarvitsi ensiapua.

Olipa mukavaa päästä kerrankin kartturoimaan. Tällä kertaa olin jälkikoiran perässä, ja ihan hyvinhän sitä kartalla tuli pysyttyä. Kadonnutkin löytyi, ja ensiapua päästiin antamaan henkilölle, jolla oli puukko sääressä ja joka oli tajunnan rajamailla. Tulihan siinä vähän säätöä sen ensiavun antamisen suhteen, mutta senpä takia näitä onkin erittäin hyvä harjoitella treeneissä todentuntuisissa tilanteissa. Toiminnoista pitää tulla niin rutiinijuttu, että ne pystyy tekemään erilaisesta ympäristöstä tai muusta häiriöstä huolimatta.

Kannattaa siis treenata erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa mm.

  • suurten verenvuotojen tyrehdyttäminen -> raajan kohotus, vuotokohdan painaminen, painesiteen tekeminen
  • tajuttomuus -> kylkiasento

Löydön jälkeen oli paluu takaisin johtopaikalle, missä saimme uuden (hervottoman kokoisen) alueen. Alueelle oli kadonnut  yksi henkilö, ja hänet piti löytää ennen pimeän tuloa (klo oli tässä vaiheessa n. 20:50). Ei siinä sitten pitkään aikailtu, vaan lähdettiin Viiman ja uuden kartturin kanssa matkaan. Alueelle oli pieni siirtymämatka, mutta se sopi hyvin lämmittelyksi.

Jälkireissulla oli tullut todettua, että tuuli vähän epämääräisesti, mutta enemmän ehkä lännestä/lounaasta. Sen pohjalta sitten tehtiin suunnitelma, että edetään tietä pitkin reippaasti risteykseen, edelleen metsätietä kosteikon reunalle, kosteikkoa pitkin rajalle ja sitten poikitetaan vielä alue.

Kartturi kulki tiellä, itse kuljin maaston puolella ja annoin Viiman työskennellä alueella. Edettiin rivakasti. Viima ei hirveästi reagoinut kuin ehkä kartturiin. Välillä Viima vähän turhia alkoi haukuskella/ulvoa, mutta jatkettiin kuitenkin matkaa. Kerran Viima irtosi vähän, mutta tuli takaisin.

Päästiin metsätielle, ja Viima hakeutui hieman alueen ulkopuolelle. Irtosi vähän alueen sisälläkin, mutta palasi sitten takaisin. Sitten kun olimme edenneet vajaat puolet matkasta, Viiman olemuksessa tuli selkeä muutos ja se irtosi syvemmälle. Lähdettiin perään, ja hetken päästä tuli huomattua, että Viima on todella kaukana. Sitten kuuluikin haukku.

Tajuton henkilö löytyi sitten pienestä syvänteestä makuultaan. Viima käyttäytyi fiksusti, ja odotti rauhassa palkkauksen jälkeen kauempana puuhun kytkettynä, kun hoidimme hätäensiavun. Sitten palasimme takaisin lähtöpaikkaan, ja ihan valoisaan aikaan ehdittiin. Kokonaisuudessaan reissuun taisi mennä reilu puoli tuntia.

Olipas mukava työskennellä Viiman kanssa tällä kerralla. Koira liikkui maltillisesti, oli kuulolla ja liikkui lähistöllä. Maastokin oli sellaista, että koiran näki hyvin ja oli hyvä, että  pääsin näkemään, kun koira sai hajun ja lähti työstämään sitä. Ilmaisukin oli hyvä (ja pitkä, oltiin varsin kaukana).