Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

28.11.2013 Keron 2on-2off-treeniä

Kero alkaisi pikku hiljaa olla siinä iässä, että sen kanssa pitäisi kohta treenata myös kontaktiesteitä. Toki pohjataitoja olisi voinut jo tehdä aiemminkin, mutta laiska mikä laiska… Tosin osaahan Kero jo joitain kontaktikäytöksessä hyödyllisiä juttuja, kuten kohdetyöskentelyn (tökkii kuonollaan kohdetta), eteenpäin katsomisen sekä räjähtävän lähdön (vapautus). Myös takapään käyttöä on harjoiteltu (mm. perusasento opetettu laatikkomenetelmällä takapäätä pyörittäen) sekä kiipeilty muutenkin erilaisilla luonnonesteillä. Näillä pohjataidoilla uskoisin, että 2on-2off-käytöksen Kero hiffaa aika nopeasti, mutta vaatiihan se kuitenkin paljon toistoja yleistyksen ja häiriöiden suhteen.

Tässä hieman koulutussuunnitelmaa, joka varmasti vielä jatkossa tulee muuttumaan ja täydentymään, kunhan näistä alkuvaiheista edetään.

Tavoite: 2on-2off-asento, suora, katse eteenpäin, paino takana, vapautus vihjeestä (räjähtävä lähtö) ohjauksen mukaisesti

Kriteerit: asentoon hakeutuminen

  1. Koskee kädessä olevaan muovipleksiin kuonolla.
  2. Koskee maassa olevaan muovipleksiin kuonolla.
  3. Koskee kuonollaan muovipleksiin takajalat tasolla.
  4. Koskee kuonollaan maahan takajalat tasolla, paino takana.
  5. Kuten edellä, mutta nyt vauhtia mukana (tason päästä).
  6. Koskee kuonollaan muovipleksiin takajalat kaltevalla tasolla.
  7. Koskee kuonollaan maahan takajalat kaltevalla tasolla.
  8. Kuten edellä, mutta nyt vauhtia mukana (tason päästä).

Kriteerit: vapautus

  1. Koiran koskiessa kuonolla maahan, vapautetaan (=räjähtävä lähtö) edessä olevalle palkalle.
  2. Mukaan vauhti, vapautus suoraan oikeaan oikeaan paikkaan hakeutumisesta, paino takana, kuono alhaalla.

Muutamana iltana (17.11., 18.11., 23.11., 25.11. ja 28.11.) ollaan treenailtu, kun koira on selvästi kaivannut jotain puuhaa. Ollaan päästy siihen, että Kero hakeutuu lankulla 2on-2off ja alkaa tökkiä muovipleksiä, josta vielä palkkailen useamman kerran ennen kuin vapautan eteenpäin lentävälle namille (lelu ei toistaiseksi ole ainakaan kotosalla toiminut yhtä hyvänä vahvisteena).

Oheisella videolla on pikainen kokeilu kapoisassa tilassa (tehty eteisessä ja keittiössä aiemmin), mutta hyvinpä tuo näytti hakevan tuon asennon. On myös tehty ilman kohdettakin, mutta silloin asento ei ole ollut vielä kovin stabiili.

httpv://youtu.be/cM1-EwBQrJ4