Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.1.2008 Metsässä treenaamassa

Treenasimme tänään Espoon Kaitalammella lappalaisporukassa.

Myry sai luvan treenata ensimmäisenä meidän porukassa. Tälle kerralle ajattelin vain ilmaisuharjoituksia ja niitä ajattelin ottaa useamman kappaleen. Tuuliolosuhteet olivat suotuisat eli Myryllä oli sopivasti jo haju nenässä, kun se lähetettiin matkaan. Etäisyys piilolle oli n. 50m, paikoitellen piilolle pääsi hankalamman maaston kautta eli joutui kiipeämään jotain pientä kukkulaa tms. Maalihenkilö oli koko ajan sama, hän vain siirtyi tien myötäisesti aina eteenpäin piilostaan ja lähetin sitten Myryn aina suoralle pistolle. Kaikki pistot sujuivat oikein kivasti. Samoin ilmaisu. Parilla kerralla Myry tosin jäi kukkulan päälle katsomaan hetkeksi, missä minä olen, mutta sitten havaitessaan olinpaikkani, toi rullan vauhdikkaasti.

Ensimmäistä kertaa en palkannut Myryä rullan luovutuksesta, vaan palkaksi lähdimme näytölle ja vasta maalihenkilön luona palkkasin Myryn maalihenkilöltä saamilla nameilla. Koska maasto oli hieman raskas (oli lunta ja korkeuseroa) päätin jättää toistot vain kolmeen.

Viima oli sitten toiseksi viimeisenä koirana ja tuohon aikaan paikalla oli sen verran ulkoilijoita, että päätin pitää Viiman narussa. Tarkoituksena oli kiertää parkkipaikalta lähtevä ja sinne tuleva pieni ulkoilureitti myötäpäivään, jolloni Viima saisi sopivasti hajut kahdesta maalihenkilöstä. Ensimmäisen kohdalla oli tarkoitus poiketa hieman metsän puolelle. Viima sai aika nopeasti hajun ensimmäisestä maalihenkilöstä ja niinpä sitten kiivettiin yhdessä piilopaikalle, oli siinä kyllä kiipeämistä. Ilmaisu oli ok. Sitten jatkoimme takaisin tielle. Sopivassa kohdassa Viima poikkesi metsän puolelle, menin itse perässä ja siinä meni jonkin ihmisen jälki, joka kuitenkin jäi jonnekin (eli Viima ei seurannutkaan sitä). Ja jossain kohdin päästin Viiman menemään naru perässään, kun sillä selkeästi tuntui olevan haju. Aika pitkään se työskenteli aika kaukana (tai siinä oli semmoinen iso kallio/jyrkänne, jota en lähtenyt kapuamaan/kiertämään).

Sitten alkoi kuulua haukkua. Ensin se kuulosti vähän oudolta, mutta koska haukku jatkui niin uskoin Viiman tehneen löydön. Tovi siinä meni, että pääsin kiertämään haukun suuntaan ja kun pääsin lähemmäksi huomasin Viiman jyrkänteen harjalla haukkumassa eikä siinä näkynyt kyllä ketään ihmistä. Niinpä kiipesin Viiman luokse ja huomasin, että se naru oli kiertynyt hieman jonkun oksan/puun ympäri, muttei niin paljoa, etteikö Viima olisi sitä saanut irti, mutta ilmeisesti ei ollut rohjennut enempiä vetää? Kun Viima pääsi taas liikkumaan, ihmettelin hetken siinä ja kun siinä ei näkynyt ketään henkilöä, niin suuntasimme alas ja pian Viima olikin jo taas haukkumassa. Maalihenkilö oli piilossa jyrkänteen alla, siitä piilosta näkyi vähän sinne yläpuolelle. Eli Viima oli ollut aika tarkkaan siinä piilon yläpuolella ja haukkunut siinä. En tiedä, oliko havainnut maalihenkilöä siitä aukosta vai ei.

Jossiteltavaa tietty on, että olisiko Viima mennyt lähemmäksi, jos ei olisi ’jumittunut’ vai oliko löytö sen mielestä tarpeeksi hyvin paikallistettu, vaikkei ollutkaan päässyt kontaktiin maalihenkilön kanssa ja ei vain ollut uskaltanut hypätä alemmaksi tarkentamaan (en oikein usko tähän)?

Mietin tätä hieman sen takia, kun edelliselläkin kerralla Viima haukkui jo ennen kuin oli piilolla ja vasta, kun menin itse paikalle niin vasta silloin Viima meni piilolle. Eikä se piilo nyt niin hankalassa paikassa ollut, etteikö se olisi sinne uskaltanut itse mennä…