Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.5.2012 Kontaktitreenejä

Kesän omatoimitreenailun osalta jatkettiin kontaktitreenien merkeissä. Edellinen kerta oli jo aikoja sitten (onnistunut kerta 30.12.2011 ja epäonnistunut kerta 13.1.2012). Tarkoituksena oli jatkaa samoja juttuja, kuin tuolla onnistuneella kerralla olimme tehneet eli avustaja heittää palkan, kun olen vapauttanut koiran. Koira vapautetaan, kun se ottaa 2on-2off-asennon ja katsoo eteenpäin. Ja jos hyvin menee, lisätään myös este vapautuksen jälkeen. Ei päästy ihan tuohon.

Myryn treenit

1. Puomi + avustaja heittää namin (DOR)

  • Siirto: namimagneetti
  • Tavoite: Vapautus, kun 2on-2off ja katsoo eteenpäin, avustaja heittää namin.
  • Toteutuminen: Ei yhtään onnistunutta toistoa (5x), pysähtyi kontaktialueelle n. samaan kohtaan kuin itsekin, ei tarjonnut uutta asentoa -> siirto
  • Kesto: n. 1,5 min
httpv://youtu.be/3Xd_H6yfGrg

2. Puomi + avustaja heittää namin (DOR)

  • Siirto lentävä lähtö.
  • Tavoite: Kuten edellä.
  • Toteutuminen: 2 ok (2 nok), yhdessä vapautin liian aikaisin (ei pysähtynytkään) ja toisessa koira juoksi suoraan pysähtymättä
  • Kesto: n. 1 min
httpv://youtu.be/V66Wx8TpCDE

3. Puomi + avustaja heittää namin (DOR)

  • Siirto: lentävä lähtö.
  • Tavoite: Kuten edellä.
  • Toteutuminen: 1 ok (3 nok), vikalla toistolla teki 3on-1off ja odotin korjausta, joka lopulta tuli, reagoi tällöin tosin vapautukseen heikosti
  • Kesto: n. 1,5 min
httpv://youtu.be/YbCePMjCMHw

4. Puomi + avustaja heittää namin (DOL)

  • Siirto: lentävä lähtö ja namimagneetti
  • Tavoite: Kuten edellä.
  • Toteutuminen: 1 ok (5 nok) lentävällä ja sitten 1 ok (2 nok) namimagneetilla, vikassa onnistuneessa latenssi oli heikko ja yhdessä virheeksi laskettavassa suorituksessa pysähtyi alueelle ja odottelin pitkän tovin, että tarjosi oikean asennon. Virheellisissä toistoissa loikki pöydältä suoraan odottamaan namia.
  • Kesto: 3 min
httpv://youtu.be/7EZtq_tqVzM

Jatkossa harjoiteltavia asioita:

  • Treeni meni vähän heikosti (onnistumisprosentti ei hyvä), joten ainakaan kriteeriä ei voi nostaa.
  • Perusjuttuja, joita voisi kotona harjoitella ovat esimerkiksi vapautus (räjähtävä lähtö), eteenpäin katsominen ja 2on-2off-harjoittelu esim. rappusissa tai jollain korokkeella.
  • Puomilla ehdottomasti tarvitaan avustajaa, on niin ohjaajariippuvainen.

Viiman treenit

1. Häkkileikki

  • Tehtiin omassa loossissa vähän häkkileikkiä. Ihan vain perusjuttuja, kuten vapautus ja häkkiinmeno, etäisyys lyhyt  (metri).

2. Perussarja

  • Hyppyjen välit 6 jalkaa, korkeus 20 cm.
  • Neljä toistoa, palkkana sininen pehmolelu, lähetyksellä.
  • Kaksi ekaa toistoa meni ihan kivasti, mutta kolmannella alkoi jo näkyä väsymystä (meni ekan välin sipsutellen) ja olisi pitänyt lopettaa siihen.  Neljännen toiston meni varmaankin joka välin sipsutellen.
  • Leikki kuitenkin kivasti.