Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.3.2013 Myös Kero treenaa jotain pientä

Hälytreeneistä suhasin suoraan Sporttikselle, missä ensin toimin avustajana toisen koiran treeneissä, ja sitten Kerokin pääsi vähän toimimaan häiriökoirana. Saatiin kyllä tosi hyvää harjoitusta, sillä liikuttiin kontaktissa ympäri hallia toisen koiran ollessa paikoillaan ja sitten vastaavasti me olimme paikoillamme. Ja tulihan sitä myös vähän leikittyäkin.

Tämän päälle kävimme vielä kävelyllä yhdessä Pico-pinserin kanssa. Ensin hihnakävelyä, minkä jälkeen pojat pääsivät leikkimään keskenään. Sen jälkeen sitten vielä hihnakävelyt päälle. Kero oli oikein fiksusti, tarjosi kontaktia ja tykkäsi tietysti myös leikkiä. Ihan kivat keskiviikkoillan puuhastelut siis myös pennullekin :)