Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.3.2013 Maaliskuun hälytreeneissä

Maaliskuun hälytreenit pidettiin vaihteeksi arki-iltana ja tällä kerralla Nurmijärvellä. Meidän alueena oli iso peltoaukea (keskellä ajouria jne), joka rajoittui selkästi linjaan, ojaan ja tiehen. Lisäksi alueen tarkistuukseen kuului alueen vieressä olleen vanhan navettarakennuksen pihalla olleiden autojen tarkistus.

Aloitettiin rakennuksen liepeiltä tarkistukset. Joitain pieniä merkkauksia Myry paikoin teki, mutta ei sen kummempaa. Joku henkilö rakennuksesta oli palaamassa, ja sen luona Myry kävi heiluttelemassa häntää, mutta ei ollut aikomustakaan ilmaista. Ilmeisesti Myryn mielestä ei siis kuulunut harjoitukseen (ja ei kuulunut) ja jatkettiin alueen läpikäyntiä. Autojen luota ei mitään löytynyt,joten lähdettiin tarpomaan tietä pitkin. Aika piakkoin Myry selvästi alkoi merkata tien vieressä oleviin kasoihin ja rakennelmiin päin, ja niin vain sitten rämpi hangen kautta yhden puukehikon luokse. Tuli sieltä rulla suussa, mutta rulla tippui suusta ennen aikojaan ja Myry lähti hakemaan rullaa uudestaan. Tällä kertaa rulla pysyi suussa, ja mentiin löydön luokse. Kehikossa tosiaan oli henkilö peitettynä hytisemässä. Annettiin tarvittava ensiapu, ilmoitettiin johdolle ja jatkettiin alueen läpikäyntiä.

Edettiin tietä pitkin, ja siitä sitten ojalle ja ojan vierustaa eteenpäin. Todettiin lopulta, että kauemmaksi ei ole ainakaan tuoreita jälkiä ja päätettiin palata takaisin ja poiketa pellolle ajourille paremmalle kulkuväylälle. Näin sitten tehtiin. Päädyttiin alueen pohjoisrajalle, tsekattiin sieltäkin, näkyykö jälkiä, ja kun mitään tuoretta ei näkynyt, niin jatkettiin sitten linjaa pitkin kohti lähtöpistettä.

Noin puolivälissä lähti metsän puolelle jälki, jonka laitoin Myryn tarkistamaan. Myry ei ollut yhtään siitä kiinnostunut, mutta meni kuitenkin rämpimään. Ei ollut mitään. Hetken päästä Myry sitten irtosi edelle, bongasi itse jäljen metsän puolelle ja lähti päättäväisesti etenemään. Tässä oli jo sen verran meininkiä, ja hetken päästä Myry kääntyikin takaisin rulla suussa. Olihan siellä sitten löytö, nimittäin kaatuneen puunrungon takana oli reppu. Hieno löytö ja ilmaisu :)

Käytiin alue vielä loppuun asti, ja ilmoitettiin johdolle, että alue on tsekattu. Kokonaisuudessaan saatiin aikaa kulutettua semmoisen reilun tunnin verran eli hyvä treeni saatiin. Ja kaikki alueella olleet löydettiin.

Hälytreenit
Hälytreenit