Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

27.10.2018 Rally-tokon teemapäivä!

Tänä vuonna Oiva Agilityn kesäpäivää vietettiinkin vasta lokakuun lopulla syyspäivänä. Sää olikin jo aika syksyinen tai lähes talvinen. Tuuli kylmästi ja lämpöasteet taisivat olla niukasti plussan puolella. Lunta ei kuitenkaan vielä täällä päin ollut. Päivän teemana tällä kerralla oli rally-toko ja siinä meitä koutsasi Noora Tihtonen (Eläinpalvelu Feeniks). Paikka oli Nummelassa (Erilainen Koirakoulu). Koulutukseen osallistui yhteensä kuusi koiraa, itse osallistuin siis sekä Discon että Keron kanssa.

 

Toinen treenirata

 

Kävimme aluksi  läpi hieman teoriaa mm. käymällä läpi kaikki alokkaan kyltit. Kun ne oli kuivaharjoiteltu, nähtiin niiden suoritukset myös käytännössä. Suorituspaikat tulivat tutuiksi, samoin hihnan käyttö, mahdolliset uusimiset ja yksittäisiin liikkeisiin liittyvät jipot. Vaikka hyvällä seuraamisella pääseekin pitkälle, on ohjaajan vastuulla muistaa sitten kaikki nämä säännöt ja muut, kuten miten askeleet otetaan ja että kuinka monta tötteröä kierretään pujottelussa ja kuinka monta spiraalissa.

Tärkeätä tietää, miten kyltit suoritetaan

Päivän aikana teimme koirien kanssa yhteensä kolme treenisessiota. Ensimmäinen oli pisin, ja silloin kävimme rataa läpi pätkissä ja hioimme haastavia kohtia. Toinen treenisessio tehtiin siten, että pääasiassa mentiin uusi rata kokonaisuudessaan ja se vielä uudestaan. Sen jälkeen oli aikaa tehdä omatoimisessio toisessa tilassa (vähän tasapainoilua sekä houkutus). Kolmannessa treenisessiossa tehtiin muuten sama rata, mutta muutama kyltti oli vaihdettu. Nyt tehtiin rata pääasiassa vain kerran.

Iloinen Kero ekan treeninsä jälkeen

Kahden koiran kanssa säätäminen onnistui yllättävänkin hyvin! Ja molempien kanssa työskentelyyn olen varsin tyytyväinen myös. Disco oli ihan super ja tykkäsi tehdä yhdessä, vaikka paikka oli sille uusi ja tehtiin myös uusia juttuja. Tuttuna juttuna toki oli se, että aloitin treenit tutusta häkistä. Se on Discolle niin vahva juttu, että heti sisälle tultuaan se säntää sinne. Namit toimivat hyvin, vaikka hihnana käytinkin vetoleikkiin soveltuvaa hihnaa. Kun tietty sana tuli, niin Disco sai tarttua siihen ja voi että, kun oli kivaa leikkiä hetki!

Discon houkutukset
Disco tasapainoilemassa

Keron kanssa sai ehkä tehdä vähän enemmän töitä. Sillä herpaantui aina välillä fokus jonnekin muualle, mutta palautui kyllä ihan nopeasti takaisin. Samoin Keron kanssa sai olla tarkkana, että se suorittaa oikeata tehtävää. Esimerkiksi lähdössä ei ehkä ole soveliasta tehdä kurreasentoa :D Mutta oli Keronkin kanssa kiva tehdä hommia. Tuntui, että se innostui pujottelu/spiraali/kahdeksikkotehtävistä ja esim. täyskäännökset/270-käännökset olivat sille helppoja.

Kero houkutusten äärellä

Tässä vielä pikakooste koulutuksen poiminnoista:

  • Suorituspaikka eri kylteillä, kun suunta säilyy ja kun suunta muuttuu
  • Istuminen vain, kun tehtävässä otetaan koira eteen tai kun erikseen mainitaan
  • ”Hymyilevä hihna”
  • Kyltteihin, tötteröihin yms ei saa koskea
  • Uusiminen edelliseltä kyltiltä, muista myös sanoa se
  • Opetettava koiralle ohjaajan takaa kiertäminen
  • Perusasento/seuraaminen mieluummin niin, ettei ole automaattista istumista
  • Maalista mennään ohi, palkkaus sen jälkeen
  • Vauhdin muutokset: koiralla vaihduttava selkeästi
  • Askel-tehtävät: jäätävä vähintään jalan mitta väliin, mieluusti reipas askelväli
  • Spiraalissa kolme tötteröä, pujottelussa neljä (huomioi tämä, jos suoritetaan samoja tötteröitä)
  • Kokeessa sallitut varusteet (ei saa näkyä leluja, lippulappusia tai mitään ylimääräistä jne)

Ja tähän vielä meidän treenivideot. Ensimmäisistä treeneistä valitettavasti ole videoita, mutta ehkä nämäkin jo antavat osviittaa siihen, mitä tehtiin ja miten meillä meni :)

Discon toinen treenisessio, ensimmäinen yritys:

Discon toinen treenisessio, toinen yritys:

Discon kolmas treenisessio:

Keron toinen treenisessio, ensimmäinen yritys:

Keron toinen treenisessio, toinen yritys:

Keron kolmas treenisessio: