Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

26.5.2013 Ilmaisuryhmän katselmointia

Sunnuntain treenailuihin kuului osallistuminen UPK:n ilmaisuryhmän katselmointitreeneihin. Treenit aloitettiin pienellä hallittavuusosiolla, jossa ensin tehtiin kaikki koirat yhdessä virittelyä (2min) eli kontaktia omaan koiraan, sitten luopumistreeni (2min), jossa Keron kanssa ohiteltiin namia ja lelua (sujui ihan kivasti) skeä sitten vielä luoksepäästävyystreeni (1min), jossa Keron kanssa mentiin tervehtimään avustajaa (ja meni tosi hyvin, Kero pysyi koko ajan vierellä).

Tämän jälkeen olikin sitten ilmaisujen vuoro. Kerolle tehtiin kolme jaksoa. Ensin tein itse pelkkää rullan ottamista vihjeestä ja siitä irroittamista. Tähän saatiin onnistumisia, mutta myös toinen satsi turhautumisia koiran osalta. Kero siis otti rullaa myös ilman vihjettä, ja kun siitä ei seurannutkaan mitään, niin koira sähelsi ja äänteli entistä enemmän.

Toinen jakso tehtiin siten, että nyt oli maalihenkilö mukana kuvioissa. Ensin rulla vihjeestä, irroitus ja siitä sitten näytölle. Näitä pari kolme onnistunutta toistoa kenties. Videolla on yksi toisto tästä, ja siinä näkyy/kuuluu tuo haukahdus, minkä Kero helposti tekee. Vihjeisiin reagointikin on vähän hidasta tuossa.

Kolmas jakso oli tarkoitus jatkaa tätä, mutta Kero päätti lähteä itse tauolle. Kero otti kyllä rullan, mutta ei luovuttanutkaan sitä minulle, vaan meni maalihenkilölle. Tämän jälkeen, kun mitään ei tapahtunut, Kero hilpaisi muualle. Tultuaan takaisin tehtiin sitten tämä viimeinen jakso vain näyttöä, mikä menikin ihan kivasti. Kerolla on tosi hyvin intoa mennä alustalle. Tässä vain pitää kiinnittää huomiota palkkaukseen (ajoitus, suunta), jotta vahvistetaan oikeata paikkaa (ettei nouse ja mene liian lähelle).

Tässä video yhdestä toistosta (valitettavasti muista ei ole onnistuneita otoksia, pitää ensi kerralla antaa opastusta kuvaajallekin ;))

httpv://youtu.be/ULEaAWTCMWE

Pika-analyysinä:

  • häiritseviä tekijöitä (itselle ehkä): uusi paikka, iso yleisö, olisi ehkä sittenkin pitänyt verrytellä, vaikkei mitään isompaa tehtykään
  • turhautumista tuli koiralle kovasti, kun alkoi ottaa rullaa ilman vihjettä suuhunsa ja siitä ei seurannutkaan mitään (työstetään vielä kotonakin)
  • näytölle lähtee kivasti ja menee alustalle, pysyy, kunnes avustaja alkaa palkata (kotona Kero pysyy palkkauksen ajan alustalla eli jatkossa pitää ohjeistaa tuo palkkausjuttu vieläkin tarkemmin), tarkoitus on, että palkkaus tosiaan alustalle
  • videolla näkyy, että annan näytä-vihjeen liian aikaisin ts silloin, kun koira katsoo minua, tarkoitus olisi, että koira katsoo aina eteenpäin, kun sille annetaan etsimis- tai näyttövihje

Treenien jälkeen tein vielä erikseen:

  • rulla sanallisesta vihjeestä -> ei probleemaa, tarjosi jonkun kerran ilman vihjettä, mutta ei turhautunut ja malttoi sitten odottaa
  • kuppiin koskeminen -> rulla-vihje -> rullan otto ja irroitus, ei probleemoja
  • kuppiin koskeminen -> rulla-vihje -> rullan otto ja irroitus -> alustalle, ei probleemoja

Eli jos vertaa ekaa treeniä, niin silloin Kerolla oli selvästi korkeampi viretaso, mutta treenin jälkeen se olisi just optimaalinen oppimiselle :)

Ja illalla iltaruoan yhteydessä tuli  myös treenattua rullan ottamista vihjeestä sekä kuppiin koskemisesta seuraavaa rullan ottamista, joten kyllä tässä joka päivä treenaillaan ja toivottavasti myös edistytään :)