Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

26.-27.4.2014 Koiran käyttö etsinnässä -kurssilla

Huhtikuun viimeinen viikonloppu vietettiinkin sitten mainiossa seurassa Pelastuskoiraliiton Koiran käyttö etsinnässä -kurssilla Ylöjärvellä. Kurssipaikkana oli loistava Villa Näsirinne (ruoka oli aivan loistavaa!), missä pidettiin kurssin teoriaosuudet sekä yövyttiin.

Kurssi oli tarkoitettu koiranohjaajille, joiden koirat olisivat hälytysryhmän kynnyksellä ja suorittaneet vähintään haun peruskokeen. Alkujaan koirattomana tuli ilmoittauduttua mukaan, mutta loppujen lopuksi kaikki osallistujat saivat ottaa koiransa mukaan kurssille. Niinpä matkaan meiltä lähti sitten Kero seurakaverinaan Myry.

Lauantaina aloitettiin teoriaosuudella käymällä läpi perusasioita koiran käytöstä etsinnöissä. Lisäksi pohdittiin tulevissa treeniryhmissä vastauksia kysymyksiin Mitä jokaisen partioinnissa käytettävän koiran pitäisi osata?, Mitä jokaisen koiranohjaajan pitäisi osata? sekä Mitä etsintäsuunnitelman teossa pitäisi huomioida?. Tämän jälkeen käytiin lounaalla ja suunnattiin ryhmittäin maastoon harjoittelemaan.

Aluksi teimme kullekin koirakolle reagointiharjoituksen puhtaassa maastossa. Treenissä polun vasemmalta puolelta koiran oli tarkoitus napata ilmavainulla haju maalihenkilöstä ja sitten polun oikealta puolelta jälki maalihenkilön luokse. Koiranohjaajan tehtävänä oli tukea koiraa tämän reaktioissa.

Keron osalta olin kerännyt paineita itselleni siitä, että miten se suhtautuisi uuteen porukkaan :D No, onneksi toinen maalihenkilöistä oli tuttu, joten ihan uutta kaikki ei ollut. Kero oli vauhdikkaalla tuulella ja säntäsi ohi ensimmäisestä maalihenkilöstä, ja bongasi jäljen. Pysähtyi siihen, ja kun kehuin, niin koira lähti tulemaan luokse, meni sitten rintamasuuntani mukaisesti metsään ja ilmavainulla maalihenkilön luokse. Siellä suorapalkkaus.

Tämän jälkeen palattiin takaisin polulle, ja kun Kero nappasi hajun, niin kehuin. No, sain koiran taas luokseni. Lopulta Kero nappasi taas hajun ja meni maalihenkilölle, mutta onnistuin tässäkin kehumaan jo ennen kuin koira oli piilolla. Sinänsä ihan mielenkiintoista havaita, miten omalla käytöksellä ja liikkumisella on vaikutusta koiran liikkeisiin.

Toisena harjoituksena meillä oli jäljennostoharjoitus. Siinä kolme henkilöä lähti tieltä metsään, tiputti palkkapurkin matkalle, eteni vähän pidemmälle ja sieltä sitten kaikki yhdessä samaa reittiä odottelemaan lähelle tietä. Tarkoituksena koiran oli nostaa jälki kerrallaan, edetä purkille ja sitten palata takaisin nostamaan uutta jälkeä.

Tämä oli itse asiassa aika hyvä harjoitus, ja Kero bongasi kaikki jäljet tosi hyvin. Kahta ekaa purkkia ei noteerannut, vaan olisi jatkanut jälkiä eteenpäin. Kolmannella nähtiin, mikä vaikutus sillä omalla rintamasuunnalla on. Kero lähti etenemään takajälkeä kohti tietä, mutta sitten, kun itse käänsin rintamasuuntani, niin koira lähti salamana takaisin päin ja meni purkille :)

Lauantain treenimaastoa
Lauantain treenimaastoa
Näsijärvi.
Näsijärvi.

Yö vietettiin sopuisasti saunarakennuksen yläkerrassa pientäkin pienemmässä huoneessa kera kolmen koiran. Poikien seurana oli Venni-lapinporokoira, johon pojat ehtivät illan hihnalenkkeilyn aikana tutustua. Oli kuitenkin alkuun vähän jänskää, että miten kaikki kolme pystyvät nukkumaan samassa tilassa, mutta hyvinhän se lopulta meni. Kero oli kuulema onnistunut hivuttautumaan Vennin selkää vasten nukkumaan jossain vaiheessa, söpöä :)

Sunnuntaina aloitimme pienellä teorialla (etsintäsuunnitelman tekemistä) ennen kuin porhalsimme maastoon. Jokainen treeniryhmä oli valinnut joukostaan kokeneimman koiran harjoitukseen, jossa suoritimme ihan perusetsintää. Harjoitus oli varsin mielenkiintoinen, ja sellainen, johon tosiaankin vaadittiin koiralta kokemusta :)

Treenin jälkeen syötiin, ja käytiin vielä vähän teoriaa läpi ennen kuin oli aika saada kurssitodistukset ja jatkaa matkaa kotia kohti.

Kurssi oli mielenkiintoinen, ja oli mukava tavata porukkaa muista yhdistyksistä ja kuulla kokemuksia. Suosittelen ehdottomasti muillekin hälyryhmään haluaville (tai jo siellä oleville) tätä kurssia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Mukavaa oli, että myös kokeita suorittamattomankin koiran kanssa pääsi tekemään asioita :)

Kurssilta jäi paljon käteen, tässä itselleni pieni muistilista:

  • Rento työskentely
  • Etsiminen alkaa jo autolta (ml. siirtymät), koira etsintäkamoissa
  • Etsinnän aikana taukoja myös niin, että koiralta liivit pois
  • Työskentely näköetäisyydellä, jotta näkee koiran reaktiot
  • Koiran tukeminen, kun se reagoi johonkin
  • Osattava kertoa, mistä/mihin menee jälki (= koiran reagoitava ja ohjaajan nähtävä reaktio)!
  • Partiointi = havaintojen keräämistä (johto kerää infoa)
  • Jäljennosto
  • Koira pystyttävä myös pysäyttää, kun se nostaa jäljen
  • Koira pystyttävä kutsumaan luokse kesken ilmaisun
  • Reagointiharjoituksia (huom. tuulee sivusta)
  • Jäljennostoharjoituksia (huom..tuulee takaa)
  • Omalla rintamasuunnalla tukeminen
  • Kehuminen, kun lähtee oikeaan suuntaan -> jatkaa etenemistään (eikä tule luokse)
  • Keskity!
Kurssi suoritettu.
Kurssi suoritettu.

Ajatus aiheesta “26.-27.4.2014 Koiran käyttö etsinnässä -kurssilla”

Kommentointi on suljettu.