Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

25.2.2017 Agitreenailut sisko-Ritun kanssa

Lauantaina Kerolla oli treenitreffit siskonsa Ritun kanssa JAU Areenalla. Treffeihin kuului ensin ahkera agilitytreenaaminen sekä sen jälkeen riekkujaiset pellolla. Kivaa oli!

Olin tosi iloinen siitä, miten hyvin Kero teki hommia tuolla hallissa, missä tällä kertaa olimme keskimmäisellä kentällä ja viereisillä kentillä oli muita treenaajia. Positiivista oli myös se, että Kero teki hienosti alkuverkkailunsa sekä sitten keppitreeninsä täysin puhtailla sisäänmenoilla! Meillä on ollut vähän haasteena ensimmäisen välin löytyminen, mutta nyt kahtena peräkkäisenä treenikertana Kero on osannut tämän täydellisesti.

Keppitreenin lisäksi tehtiin sitten yhteistreeni, missä kumpikin koira vuorollaan suoritti helpon radanpätkän aloittaen pöydältä (pöytä + kolmen hypyn suora + käännös (edessä houkuttimen putki, jonne ei menty) + hyppy + kolmen hypyn suora). Kun toinen tuli maaliin, toinen siirtyi lähtöön ja lähti matkaan. Useampi toisto ehdittiin tehdä ja hyvin meni :)

Keron keppitreenivideo:

Video sprinttikisasta (hieman nopeutettuna):

Treenailun jälkeen koirat pääsivät ulkoilemaan ja leikkimään keskenään. Kivaa näytti sielläkin olevan :) Tässä muutama Susanna Kangasvuon lenkillä ottama kuva:

Ritu ja Kero poseeraamassa
Ponnistukset
Spurttausta