Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

24.6.2012 Yksinäiset treenit – osa 2

Tämän päivän treenit saatiinkin vetää sitten ihan itsekseen. Nyt ei hallissa ollut ketään ennen meitä, meidän aikana eikä meidän jälkeenkään. Eli varsin rauhallista kyllä oli. Saatiin kyllä pidettyä varsin onnistuneet treenit, ja loppuverkkakin käytiin tekemässä varsin kivassa säässä (vähän alkoi ripsiä vettä loppulenkistä).

Suolla.

Myryn treenit

1. Kontaktitreeni

  • Namimagneetilla kontaktialueelle -> kun koira ottaa 2on-2off ja katsoo eteenpäin, vapautus eteen heitetylle lelupalkalle
  • DOR 5x (sis. 1 virhe) + DOL 5x

2. Kontaktitreeni

  • Kuten edellä.
  • DOL 5x (sis. 1 virhe) + DOR 3x

Loppuyhteenvetona: Suoritukset eivät olleet ihan viimeisen päälle, mm. koiran asento ei ollut täysin suora vaan vähän vino siihen suuntaan, missä olin. Lisäksi Myry pysähtymisen jälkeen kääntyi katsomaan minuun, minkä jälkeen käänsi päätänsä eteenpäin. Paikoin vapautus tuli vähän väärässä kohdassa (= ei katsonut suoraan). Edelliseen kertaan verrattuna Myry ei pysähtynyt kontaktialueelle, vaan otti 2on-2off. Jatketaan kuivaharjoittelua kotosalla lenkkien yhteydessä.

httpv://www.youtube.com/watch?v=nXx1UTXd_dc

 

3. Perussarja

  • Välit 6 jalkaa, hypyt 20 cm.
  • Sivuttaisetäisyyttä (2x) ja ohjaajahäiriötä (2x, ohjaaja juoksuun puolivälistä)
  • Namipalkka valmiina.
  • Kaikissa toistoissa Myryn ponnistus oli epätasapainoinen, oikea takajalka osuu ensin maahan ja ponnistus lähtee eri aikaan.

4. Power grid

  • Välit 7 jalkaa, hypyt 20 cm.
  • Alkuun (2x) namipalkka valmiina -> ekalla toistolla Myry tiputti yhden riman (laukkasi suoraan siitä päältä) -> vaikutti seuraavaan toistoon.
  • Myös tässäkin harjoituksessa Myryn ponnistukset olivat epätasapainoiset. Kahdessa viimeisessä toistossa oli lelupalkka, se toi vähän vauhtia, mutta eka väli mentiin kuitenkin välilaukalla.

5. Vauhtipätkä

  • Perussarja + u-putki + power grid + suora putki, sama toiseen suuntaan.
  • Toistot 2x + 2x
  • Näissäkin näyttäisi, että perussarjassa ponnistukset olivat epätasaiset. Sen sijaan power gridissä ponnistukset näyttävät osuvat hyvin. Vauhtiakin on sillä pätkällä kivasti.
httpv://www.youtube.com/watch?v=3tifhCKpusU

Viiman treenit

”Pakkohan” Viimankin kanssa oli jotain pientä tehdä, vaikka Viima on nyt agilitytauolla. Ensimmäisessä treenipätkässä otin vähän istu-maahan-seiso-jumppaa sekä sitten u-putkelle pari lähetystä lentävällä lelupalkkiolla. Tämä oli oikein piristävää :) Toisessa pätkässä tehtiin neljä toistoa suoralle putkelle lähetystä lentävällä lelupalkalla.