Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

24.6.2010 Maxi-hyppäri treeniratana

Ohjatuissa agitreeneissä ei ainakaan ollut tungosta. Ojangon parkkis oli lähes tyhjä, ja treenikentilläkin oli vain jokunen treenaaja. Meidän ryhmästä oli paikalla lopulta vain toinen treenaaja ja kouluttaja. Ja ratakin oli edellisten jäljillä paikoillaan. Itse rata olikin sitten viime sunnuntain SM-kisojen maksien hyppyrata (ks. ratapiirros). Kivaa, kun sitä pääsi nyt itsekin kokeilemaan :)

Ekalla yrityksellä tuli jotain pieniä mokia, lähinnä kepeille viennissä, mutta muuten tuntui aika sujuvalta. Otettiin joitain kohtia vielä erikseen uusiksi toisilla tavoilla ja sitten mentiin hetkeksi lepäämään.

Tokalla kerralla vedettiinkin sitten puhtaasti rata läpi :) Aloituksen noissa molemmissa tein niin, että jätin Myryn odottamaan ja kävelin itse jonnekin 2-3 esteen tienoille ja kutsuin koiran. Hyvin siinä ehti itse asettumaan oikeaan kohtaan ennen vikaa hyppyä, joka oli siis takaakiertona. Hyvä tietää, jos joskus kisaradalla moinen viritelmä tulee vastaan (5 hyppyä + 6. hyppy takaakiertona suorassa linjassa).