Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

24.2.2011 Viima ohjaustreeneissä

Mentiin tämän viikon ohjaustreeneihin jo torstaina, kun lauantain treeni oli järkevintä jättää väliin hälytreenien takia. Tälläkin kerralla lainattiin paikan häkkiä.

Tehtiin kolme eri treenisessiota, joissa ensimmäisessä mentiin kahta hyppyä lentävällä lähdöllä vasemmalle (2×3 toistoa), toisessa otettiin istumisharjoitus esteen takana koirahäiriöllä ja kolmantena tehtiin kahta hyppyä oikealle (2×3 toistoa taisi tätäkin olla).

Molemmissa hyppyharjoitteissa päästiin lähes 180 asteen kulmaan eikä niissä mitään ongelmia ollut. Kerran tosin taisin liian aikaisin kääntyä ja koira kääntyi mukana, mutta muuten koira haki hyvin toisenkin esteen. Palkkana lentävä pörrölelu (jonka nouto ei todellakaan ole kunnossa…).

Istumisharjoituksen tein kutsuna eli olin esteen toisella puolella ja vapautin eteenpäin katsomisesta.