Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

23.2.2008 Päivän agitreenit

Erttin treeneissä Veikkolassa.

Ennen treeniradan suoritusta harjoittelimme harjoitusradalla, jossa pääpaino oli A-esteen kontien harjoittelulla. Mentiin rata muutamaan kertaan ja sitten tehtiin myös ihan vain pelkkiä kontakteja.

Treenirata sisälsi muutaman hankalan kohdan. Keppien lähellä oli keinu houkuttimena ja sitten keppien jälkeen edessä oli hyppyeste. Keppien jälkeen piti kuitenkin mennä puomin alta kulkevaan putkeen, joten sekin oli hankala. Samoin kuin 10. esteen jälkeen pitikin ohjata puomille.

Alku sujui meiltä ihan kivasti kepeille asti. Sen jälkeen putkeen ohjaus ei ollutkaan niin onnistunut ja Myry taisi mennä puomille. Uusintayritys sujui jo paremmin (kepeiltä alkaen) ja putkeen ohjaus onnistui, mutta olin harjoitellut radan väärin eli putken jälkeen olin menossa kepeille enkä hypylle. Niinpä otimme kolmannen yrityksen kepeiltä alkaen ja nyt sujui hyvin 10. esteelle asti. Sen jälkeen oli tarkoitus ohjata puomille, mutta muistaakseni Myry menikin putkeen, joten otimme nuo 9. ja 10. esteet uudestaan ja nyt Myry meni puomille ihan ok ja loppu ok.

Tuo puomi-putki oli kyllä hankala ohjattava, joten oli ihan hyvä harjoitella tuotakin :) Muuten suoritus meni ihan kivasti, Myry oli koko ajan hollilla ja se tosiaan menee sinne, minne ohjaan eli pitää olla siis tarkkana ohjaamisen suhteen.

Treeniradan jälkeen harjoittelimme vielä noita A-esteen kontakteja niin, että pysäytin alas ja annoin odottaa, kunnes annan luvan tulla pois. Tein näitä vielä hihnassa, kun se pysähtyminen ei ole vielä mitenkään varmaa. Jatkossa olisi ihan kiva, jos saisin Myryn tosiaan pysähtymään alas ja odottamaan lupaa ja luvan saatuaan se saisi palkkioksi seuraavan esteen. Ja että Myry oppisi odottamaan, vaikka itse liikkuisinkin eteenpäin.

Otettiin sitten vielä vähän treeniä tuolla treeniradalla eli esteet 4-12.