Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

2.3.2008 Ilmaisutreenailua

Yön aikana oli satanut lunta, joten aamulla olikin mukava käydä lähimetsässä ulkoilemassa. Ulkoilun jälkeen päätin hieman treenata ilmaisuja tuossa pihalla/lähimetsäpläntillä.

Ensin oli Myryn vuoro. Saku sai olla maalihenkilönä ja tehtiin ihan pelkkiä ilmaisuja ilman etsintää. Ensin viisi irtorullilla, sitten vaihdettiin kiintorullaan, kun halusin ottaa kuvia. Ekan kiintorullan kanssa meni ihan ok, mutta toisella Myry ei löytänytkään sitä rullaa ja palloili kummissaan siinä lähistöllä. Kutsuin koiran pois ja lähetin uudestaan. Maalimiehen luona ei meinannut löytää rullaa kaulastaan, mutta pienellä avustuksella löysi sen. Otettiin vielä irtorullilla pari.

Etäisyydet tosiaan olivat ihan pienet, ehkäpä 10-30 metriä.
Jostain syystä näytöllä maahanmeno tuntui olevan hankalaa. Myry menee kyllä automaattisesti istumaan siihen henkilön viereen, joten kaipa se voi olla ihan riittävä, kun pysyy kuitenkin aloillaan ja kaikissa olosuhteissa maahanmeno ei ehkä aina edes onnistu.

Viimakin pääsi sitten puuhastelemaan ja sille otettiin tuolla metsäpläntillä myös ilmaisuja. Etäisyydet olivat n. 30m luokkaa. Haukkuilmaisuissa maalimies sai palkata haukkujen määrän mukaan: 10-15-20-25-10-30. Ihan kivasti meni ja Viima oli oikein innostunut ja tyytyväisen oloinen :)