Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

23.1.2013 Keskiviikon agittelut

Tämän kerran treenin teemana oli koiran linjalle heitettävän vahvisteen hyödyntäminen kepeillä. Myryhän on viimeksi kepit mennyt yli vuotta sitten, joten mielenkiintoista oli katsoa, miten jätkä hommasta suoriutuisi.

Ekalla jaksolla ensin pari toistoa suoralla putkella (mokasin ekan lelun heittämisessä…) ja sitten pari toistoa kepeillä (avustaja heitti lelun). Koiran käytös parani tokaan toistoon.

Toisella jaksolla palkka vaihtui palloksi, toistoja neljä, joista kaksi ekaa avustaja heitti palkan ja kahdessa vikassa itse sähelsin palkan heittäjänä. Koira suoritti hitaammin, kun itse heitin palkan ja toisaalta tuli myös vilkuilut (heitin koiranpuoleisella kädellä). Tästä jaksosta ei ole videota, koska unohdin laittaa kameran päälle.

Kolmannella jaksolla taas uudet lelut (kaksi pöllöä). Kolme toistoa, joista keskimmäinen oli paras. Myry selvästi kiihdytti ”vau”:n jälkeen ja lelu lensi koiran linjalle vasta sitten. Tässä jaksossa oma tehtäväni oli sanoa ehdollinen vahviste vähän aiemmin eli jo tokavikan keppivälin kohdalla, noissa aiemmissa sanoin sen vasta vikassa välissä. Kolmanteen toistoon Myry olikin jo sitten väsy, ja se näkyi hitaana suorituksena.

Treenailun jälkeen käytiin sitten poikien kanssa tunnin mittaisella verkkalenkillä metsässä. Jonkin verran tuli hankirämpimistä, mutta eipä tuolla nyt niin paljoa lunta ollut, että ihan hirveästi olisi upottanut.

httpv://youtu.be/-dnHmSeei4o