Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

22.1.2017 Etelä-Savossa epistelemässä

Mepäs tehtiin niin, että mökillä käynnin yhteydessä Kero pääsi epävirallisiin agilitykisoihin Mikkeliin! Mikkelin Agilityharrastajat järjestivät sopivasti epikset, joten käytiin vähän treenaamassa kisafiilistä meille uudessa paikassa.

Kero osallistui sekä mölliluokkaan että kisaavien luokkaan. Kisapuitteet olivat oikein hyvät. Lämmittelyaluetta ulkona oli kivasti, ja sisällä lämmittelyyn ja häkeille oli varattu kokonainen halli (tokohalli). Itse kisarata oli agihallin puolella ja sekin oli rajattu siten, että paikalla oli vain suorittava koira. Odotus tapahtui tokohallin puolella, mistä oli yhteys tuonne toiselle hallin puolikkaalle. Yleisölle oli tilaa ylhäällä katsomossa tai lähtö- ja maalialueen takana.

Kero oli fiksu koko kisailun ajan. Tehtiin verkkapuolella sitä sun tätä lämmittelyjuttua eikä toiset koirat häirinneet yhtään. Kontakti säilyi ja nami maistui. Leikkiminenkin onnistui. Myös häkissä oleminen sujui hyvin (hiljaa).

Molemmat kisatkin menivät ihan ok. Mölliradalla hypyt olivat 45 cm. Puomi mentiin vähän hitaasti, ja A-este ohitettiin eli siitä tuli vitonen. Muuten jees. Tulos oli maksikoirien paras, kokonaistuloksissa viides (= saatiin palkinto).

Möllirata

Kisaavien radalla hypyt olivat 55 cm. Rata meni muuten varsin mallikkaasti eli puhtaasti (jopa ne kepitkin!), mutta puomin Kero suoritti sen verran vauhdikkaasti, että jätti tekemättä pysäytyksen ja syöksyi nuuhkimaan vieressä seisseitä ratatyöntekijöitä. Otin sitten loppukontaktin uusiksi, joten tuloksiin hylky.

Kisaavien rata

Yhteenvetona voisin sanoa, että oli hyvä kokemus ja hyvä, että käytiin. Tulipahan kokemusta siitä, että mökkiviikonlopun yhteydessä tämmöinenkin onnistuu ja toisaalta Kero alkaa ehkä oppia olemaan kohtuu relasti tämmöisissä tilanteissa. Toki paikka oli varsin rauhallinen, kun osallistujia oli vähän ja verkkailuun oli rauhoitettu kokonainen halli ja kisa-aluekin oli vain suorittavalle koirakolle.

Odottelemassa
Möllien tulokset
Kisaavien tulokset
Palkinnon nuuhkimista
Mikkelissä epistelty