Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

21.3.2008 Etsintätreenailua

reenattiin aamulla Nurmijärvellä.

Myryllä oli kolme piiloa, joista kaksi ekaa lähempänä. Kolmatta piiloa ennen otettiin hieman tyhjän alueen etsimistä ja hallittavuutta. Lisäksi kolmatta piiloa Myry sai etsiä vähän pidempään, mutta hyvin meni. Kaikki kolme piiloa ilmaistiin kiintorullilla oikein hyvin. Kiintorullan kanssa ei näytä olevan ongelmia, joten voidaan jatkossa jatkaa taas irtojen kanssa.

Viiman piilo oli kauempana kodassa. Sitä ennen Viima sai käydä tyhjää aluetta, jolloin harjoittelin hallittavuutta. Sitten mentiin varsinaiselle etsintäpaikalle. Viima sai etsiä linjan toista puolta, toiselle puolelle ei saanut mennä (ja sieltä päin tietysti tuli hajuja), mutta hyvin Viima totteli. Linjan päässä olevaan kotaan Viima meni hyvin ja ilmaisi myös maalihenkilön onnistuneesti.