Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

21.3.2010 Agitreenailua pitkästä aikaa

Edellisistä omista treeneistä olikin ehtinyt vierähtää jo pieni tovi.

Myryn kanssa tehtiin ensin hyppyharjoitteita. Ensin perussarjaa (3x, 5 hyppyä, välit 5 jalkaa), sitten askeleen pidennysharjoitus (3x, välit 5-7-7, toka hyppy okserina) ja sitten vielä loppuun kokoava harjoitus (välit 5-5-7/8/9/8/7). Ainakin koira meni vauhdikkaasti ja hyvin pidensi askeltaan tuossa vikassa harjoituksessa eli meni tuon 9 jalan välinkin yhdellä. Tehtiin vielä tähän päälle pieni vauhtisuora putki-käännös puomille, hyppy, putki ja kepit, ja vähän mentiin muutenkin puomin kontakteja. Oikein hyvä tehotreeni!

Viiman kanssa treeniaikaa oli 15min ja se mentiin myös varsin tehokkaasti. Ensin yksittäishyppyä rimaa nostaen. Sitten tehtiin pientä radanpätkää, ja toisella puolella vähän rengasta, keppejä, kontakteja ja edelleen pientä radanpätkää, jossa Viima kyllä tuntui väsyvän, en vain taaskaan älynnyt lopettaa ajoissa. Saatiin kuitenkin ihan hyvä lopetus treeneille, ja Viima vaikutti ihan iloiselta ja tyytyväiseltä.

Kotona molemmat olivatkin sitten todella väsyneitä, joten taisi olla molemmilla aika tehokkaat treenit.