Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

20.4.2013 Ratatreenailemassa

Lauantaina käytiin Keron kanssa vähän ”ratatreenailemassa”. Kentällä toki oli rata, mutta me tyydyimme tekemään vain valikoituja kohtia radasta.  Näitä olivat mm. putkeen irtoaminen ja bermudan kolmiossa siivekkeiden väliin hakeutuminen. Ennen treeniä tehtiin hyvät verkat metsän puolella sekä tehtiin pihalla myös ympyrätyöskentelyä ja vapautuksia.

Kentällä olleet muut esteet eivät Keroa sinänsä haitanneet. Suurempana häiriönä taisin olla itse aina silloin, kun siirsin lelua koiranpuoleiseen käteen palkkausta varten. Tällöin Kero alkoi vilkuilla minua ja missasi seuraavan siivekeparin.

Tauoilla treenattiin sitten häkkikäytöstä eli tehtiin väliin häkkileikkiä ja väliin palkkailin  häkissäolemisesta.

Treenailun jälkeen käytiin sitten Pico-pinserin kanssa vielä metsässä, missä pojat saivat leikkiä keskenään. Sellainen lauantai siis tänään.

httpv://youtu.be/F2nvTYASVmQ