Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

20.11.2014 Vaihteeksi tämmöiset torstaiagit

Torstain treeneissä omatoimipuolella oli treeniasetelma, missä tarkoituksena oli kääntää koira hypyltä 180-astetta sen sijaan, että koira olisi irronnut edessä häämöttävään putkeen. Jo etukäteen tiesin, että Kero kyllä irtoaa sinne putkeen. Niinhän siinä kävi, etenkin DOR, kun putken suu oli houkuttelevammin edessä. Olkapääkäännökseeni ei pahemmin reagoitu hypyn kohdalla, mutta toisaalta esimerkiksi putkessa tultaessa tultiin kyllä hyvin vahvistealueelle aika suoraan.

Video:

Ohjatulla puolella tehtävänä oli tsekata, miten koira suoriutuu, kun se jätetään hyppysuoran (kaksi hyppyä) päähän ja ohjaaja on vastaanottamassa vastaavan etäisyyden päästä. Tarkoituksena oli kasvattaa sivuttaisetäisyyttä. Tehtävän piti olla meille helppo nakki, mutta niin siinä sitten kävi, että eihän Kero eteenpäin oikein katsonut, vaan katsoi minuun. Ja sitten lopulta kävi niin, että Kero sitten hyppäsi ekan hypyn, juoksi luokseni, muttei pysähtynyt vahvistealueelle, vaan livahti siitä eteenpäin putkelle, suoritti sen ja jäi nuuhkimaan, ja nosti jalkaa. Hohhoijakkaa. Tähän on siis

Tauon jälkeen otettiin vielä helppo harjoitus siten, että vapautus hyppysuoralla, ohjattu lähtökäännös samaiselle putkelle ja sitten takaisin hyppysuoralle. Meni ongelmitta, ja oli hyvä lopettaa siihen.

Moisesta sisuuntuneena illemmalla selailin vähän Greg Derrettin sivuja ja päätin ilmoittautua Ultimate Foundation -online-kurssille. Josko se sitten motivoisi minuakin kouluttamaan sitä koiraa vähän useammin, ja myös niitä perusjuttuja, koska niistähän moni asia loppujen lopuksi on kiinni…