Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

2.9.2014 Tiistain pöhköilytreenit

Tiistaina treenattiinkin uusissa maastoissa Hyvinkään puolella. Alkuun tehtiin vähän yhteistä hallittavuustreeniä, mikä oli varmasti ihan hyväksi malttamattomalle Kerolle.

Varsinaiset treenit Keron osalta eivät ehkä menneet ihan suunnitellusti. Olin ajatellut, että kaikki kolme tyyppiä ovat valmiina sopivin välimatkoin.

Sijoitukset olivatkin ok, mutta ekalla piilolla Kero alkoi pöhkiä eikä se ollut mennyt piilolle saakka, vaan oli jäänyt vattupuskien taakse pöhkimään ja lähtenyt pois. Palattiin tänne kuitenkin, ja lopulta Kero rohkeni mennä katsomaan, mitä siellä puskissa oli. En vaatinut ilmaisua, vaan Kero sai heti palkan, kun meni mm:lle. Mm oli kyllä semituttu eli ollut Kerolle aiemminkin, mutta nyt ilmeisesti tuoksui enemmän navetalle (voisiko eri hajumaailma olla syynä). Joka tapauksessa jatkossa, jos vastaavanlaista ilmenee, niin sitten treeni poikki ja tehdään samalla mm:llä useampi toisto, jotta ei ole pelottava tai sitten kokeillaan toisella mm:llä, ettei kyseinen piilopaikka ole pelottava.

Toiselle piilolle edettiin joku matka. Loppujen lopuksi Kero irtosi tosi kauas ja sitten mitään ei kuulunut. Itse asiassa Kero oli piilolla, mutta nuuhki maalihenkilöä todella tarkkaan. Kun olimme lähistöllä, Kero nosti koipeaan mm:ää vasten, hyihyi. Maalihenkilön reagoitua tähän oli Kero pompsahtanut pois muutaman metrin, havahtunut tähän maailmaan ja sitten lähtenyt ilmaisemaan. Olimme tässä vaiheessa sen verran lähellä, että näin Keron lähtevän ilmaisulle. Hyväksyin. Jatkon kannalta pitää tähänkin miettiä vaihtoehtoisia tapoja. Nyt mukana ei ollut pmr:iä, joten ne aina mukaan, niin voi treenin aikana kertoa tilanteesta puolin ja toisin.

Kolmannen osalta ei muuta kummallisuutta sitten ollut kuin, että Kero oli niin iloinen löydöstä, että livahti näytölle ennenaikaisesti, tästä siis uusi toisto.

Kaiken kaikkiaan hieman ”pöhköt” treenit, mutta joskus näitäkin vain tulee.