Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

19.9.2010 Hyppytekniikkakoulutusta

Vajaan tunnin ”yöunien” jälkeen lähdin pirteänä Myryn kanssa Vappu Alatalon pitämälle hyppytekniikan koulutukseen. Viima sai jäädä nukkumaan.

Alkuun käytiin läpi teoriaa. Paljon tärkeitä asioita tuli esille, muun muassa se, että hyppääminen (lähestyminen, ponnistus, laukka-askelten lisäys jne) on koiran vastuulla ja ohjaajan tehtävänä on näyttää oikea suunta.

Teorian jälkeen olikin sitten vuorossa harjoitukset. Tehtiin yhteensä kolme harjoitusta.

Ensimmäinen oli perushyppysarja, joka sisälsi viisi hyppyestettä (etäisyys 6 jalkaa, korkeus 20cm). Myryn kanssa ongelmaksi olin ilmoittanut, että viimeinen rima tippuu vedätystilanteissa. Niinpä yritettiin saada ko. tilanne aikaan. Ensin kaksi kertaa siten, että olin itse suoran päässä olevan palkan luona, sitten yksi kerta lähtö yhtäaikaa, yksi kerta niin, että lähetys 3. kolmannelta esteeltä ja yksi kerta niin, että lähdin liikkeelle palkkion jälkeen. Kaikki rimat pysyivät hyvin ja koiran hyppyasentokin säilyy ihan ok.

Toisena harjoituksena tehtiin yksittäishyppyä, jossa rimaa korotettiin. Tästä en ole tehnyt muistiinpanoja (lisään, jos saan videolta jotain).

Kolmantena harjoituksena tehtiin taipumisharjoitus, jossa oli kolme hyppyä viistosti toisiinsa nähden. Näissä molemmat puolet menivät samantasoisesti. Tätä harjoitusta voisi jatkossa tehdä. (tästäkään en ole kirjoitellut tarkempia muistiinpanoja, ehkä saan videolta jotain)