Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

19.6.2012 Viiman etsintätreenailua Espoossa

Viimalle oli etsintätreeniä tarjolla Olarin maastoissa. Näissä maastoissa ei oltukaan treenailtu moneen vuoteen, joten mielenkiinnolla odotin treenejä.

Parkkipaikalta löytyi kartta alueesta sekä info, että maastossa meni jälki ja pari esinettä sekä ihminen olivat kadonneet.

Lähdettiin matkaan. Alkumatka oli polkua, jonka läheisyydestä Viima löysi esineen (neulottu tossu). Huomasin Viiman reaktion ja kiiruhdin heti palkkaamaan. Ilmaisu alkoi epäröivästi, joten jos en olisi reaktiota huomannut, olisi esine ehkä jäänyt metsään.

Jatkettiin matkaa, ja päästiin risteykseen, mistä alue haarautui. Suunnitelmana oli kiertää pohjoisrajan kautta ja poikittaa alue ja tarvittaessa tehdä vielä yksi halkaisu.

Aika piakkoin Viima selkeästi merkkasi ja irtosi sisemmälle. Mentiin perään, mutta sitten Viima luovutti ja palasimme takaisin alkuperäiselle reitille. Arvelimme Viiman nostaneen jäljen, ja näin itse asiassa olikin.

Päästiin pohjoisrajalle, ja kerran Viima irtosi rinnettä ylös ja me perässä. Palattiin sitten takaisin. Alueen loppupäässä mietittiin vähän, missä olimme, Viima siinä vähän turhautui, merkkasi vähän rinnettä ylös, mutta lähti sitten ihan toiseen suuntaan alueelta pois (siellä oli talo). Kutsuin takaisin, ja jatkettiin matkaa.

Aika nopeasti Viima selkeästi reagoi ylhäältä tuleviin hajuihin ja olisi halunnut päästä ylös. Viima selvitteli sopivaa pääsyä ylös, kunnes sellainen löytyi. Sitten alkoi haukku. Ihminen löytyi :)

Tässä vaiheessa aikaa oli mennyt puolisen tuntia, joten saimme vinkin esineestä, joka oli ylhäällä. Lähdettiin sitä sitten etsimään.

Saatiin mennä aika tovi. Kalliot alkoivat jo loppua, ja sitten Viima irtosi puskiin. Yritin kutsua Viimaa takaisin, kun mielestäni siellä ei ollut kalliota ja epäilin koiran menneen ihan väärään suuntaan. Olisi pitänyt luottaa vain koiraan, sillä hetken päästä kuului haukahduksia. Lähdin sitten matelemaan paikalle, en vieläkään täysin uskonut, että siellä olisi ollut esine. Mutta kun haukku vain jatkui, niin pakko se oli uskoa. Viima haukkui polulla, ja kun saavuin paikalle niin en nähnyt mitään. Esine oli muutaman metrin päässä kuusen oksalla roikkumassa ollut kangaskassi. Kylläpä Viima oli taitava – oli irronnut ihan hyvän matkan päähän ja jaksoi haukkua, vaikka tulin paikalle normaalia hitaammin. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut n. 45 minuuttia.

Koiran työskentelyyn olen ihan tyytyväinen. Viima pysyi lähistöllä ja sen reaktiot olivat selkeät. Hieman kyllä tuo ikä taitaa jo näkyä, sillä Viima ei enää irtoa ja liiku niin vauhdikkaasti kuin aiemmin.

Tässä vähän käppyrää meidän etsinnästä:
[iframe style=’background-color: transparent;’ frameborder=’0′ marginwidth=’0′ marginheight=’0′ scrolling=’no’ width=’450′ height=’300′ src=’http://www.sports-tracker.com/widgets/wdgt_workout.html?username=pkokko&workout_key=a45gtcatogig5pdc’]

Väsynyttä poikaa.

Myrylle otettiin sitten ihan vain perusilmaisut siinä lähistöllä. Ensimmäinen oli seisova tyyppi traktorin takana. Tämän Myry sai ilmaista pari kertaa, kun tiputti rullan liian aikaisin ja lähti uudestaan sitä hakemaan. Toinen oli puskassa, tätä joutui etsimään. Kolmas oli ulkorappusilla ja neljäs sitten katoksen alla. Nämä ihan perusnäköinä, ilmaisut vauhdikkaat. Vähän viimeisellä ihmetteli, kun ei päässytkään suoraan luokseni. Jatketaan näitä ilmaisutreenejä.