Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

19.2.2013 Pentujen leikkituntia ja yleistä väsytystä

Kero on kuulema ollut päiväsaikaan aika kauhea eilen ja tänään (ts. ei ole rauhoittunut nukkumaan), joten tänään oli taas odotettu pentujen leikkitunti Koirapalvelu Virikkeen tiloissa. Paikalla olivat edelliseltä kerralta tuttu leonbergi-Sero sekä sitten uutena tuttavuutena käppänä-russelisekoitus-Laku.

Leikkitunnilla Kero oli varsin reipas. Tutun leonbergin kanssa leikit alkoivat heti, ja oli aika tasaväkistä, vaikkakin Kero edelleen olikin enemmän altavastaaja. Pienemmän koiran kanssa piti vähän rajoittaa leikkimistä. Taukoilut tehtiin ulkona, mutta välillä leikkimisen joukossa oli myös jokunen luoksetulo (nami maistui: kuivattua possun sydäntä) sekä ihan vain rauhoittumista. Tunnin lopussa Kero rauhoittui hienosti, ja otti katsekontaktia, ja rupesi sitten makoilemaan.

Oltiin tiloissa vielä n. tunti, minä aikana Kero lähinnä tutkaili paikkoja ja nautti siankorvan. Ei siis rauhoittunut mihinkään paikkaan vain olemaan. Tämän jälkeen mentiin ulkoilulle Petikkoon (lähes vieressä), missä katseltiin hiihtäjiä ja kuljettiin nätisti hihnassa. Lisäksi käytiin pyörähtämässä tyhjällä, pimeällä parkkipaikalla, missä Kero sai kiipeillä lumikasoilla sekä harjoitella luoksetuloja ja ympyrätyöskentelyä :) Ihan lopuksi menimme vielä otsalamppukävelylle metsään. Tulihan vähän ulkoiltua, ja myös harjoiteltua lähelläpysymistä, luoksetuloja jne :)

Kotona ruoka ja uni maittoivat oikein hyvin.

Metsässä.
Metsässä.