Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

19.11.2016 Kolme episstarttia

Kero epiksissä
Kero epiksissä

Lauantaina suunnattiin Keron kanssa JAUn ja Heiluhäntien epiksiin JAU Areenalle Sipooseen. Edellisenä iltana olin ilmoittanut Keron möllien hyppyradalle (yksi startti) ja agilityradalle (kaksi starttia). Molempien ratojen ratapiirrokset olivat ennakkoon nähtävillä, ja hyppykorkeus (50 cm) tiedossa myös.

Kolmen startin valinta oli ihan ok ratkaisu. Hypäri oli vähän tunnustelua paikkaan. Meni ihan ok, vaikka ohjaus ei mennyt suunnitelman mukaisesti. Ensimmäisen putken jälkeen Kero seurasi liikettäni ja juoksi seuraavan hypyn ohitse. Toisen putken jälkeen tarkoitukseni oli valssata toiselle puolelle, mutta päädyinkin juoksemaan Keron rinnalla ja tekemään tympeän takaaleikkauksen ennen kolmatta putkea edeltävää hyppyä. Mutta huolimatta pienistä mokista, rimat pysyivät ja päästiin suosiolla maaliin saakka.

19.11.2016 Möllien hyppyrata
19.11.2016 Möllien hyppyrata

 

Agilityrata tehtiin tarkoituksella kaksi kertaa, koska ounastelin, että vieraat kontaktiesteet voisivat olla vähän uusi juttu tuolle. Ekassa startissa puomi mentiin hitaahkosti, mutta loppukontakti varsin hyvä. Toisessa startissa mentiin vähän reippaammin, mutta olisi voinut mennä nopeamminkin. Parannusta kuitenkin. Loppukontaktilla kääntyi kohti vieressä liikkunutta tuomaria, joten vapautin vikkelästi putkelle. Noin muuten loppurata meni molemmissa ihan ok. A-este suoritettiin kummallakin kerralla vauhdikkaasti, muistin jopa sanoa ”jes”, kun Kero teki alasmenokontaktin (A:lla ei pysäytystä meillä). Ja rimat pysyivät. Toka startti oli nopeampi (eka 35,84s, toka 32,63s).

19.11.2016 Möllien agilityrata
19.11.2016 Möllien agilityrata

Paljon positiivisia seikkoja tuli tänään, ja tästä onkin hyvä jatkaa taas eteenpäin. Kolmen startin rupeamaan kului aikaa paikalla reilu neljä tuntia. Tämä sisälsi aika paljon verkkailua, mutta myös autossa olemista pienissä pätkissä. En tiedä, rentoutuiko Kero yhtään koko tuona aikana. Ehkä muutamilla verkkalenkeillä kuitenkin. Ennen hypäriä kävin Keron kanssa hallissa, missä tehtiin vähän pientä häkkileikkiä ja jotain temppuja (kuonokosketusta, tassun antamista), mutta muuten Kero sai olla autossa ja startteihin tultiin täsmäiskulla. Kero oli ihan alussa, joten rataantutustumisten jälkeen ehdin hakea Keron, ja sitten hetki odotella omaa vuoroa.

Plussat:

  • Kero jaksoi hyvin kolme starttia
  • Rimat pysyivät hyvin (50 cm)
  • Lähdöt hyvät
  • Kontaktit suoritettiin
  • Fokus radan suorittamiseen säilyi
  • Nami kelpasi hallissa
  • Pystyi leikkimään hallin ulkopuolella
  • Hypäriradan perusteella pystyin sumplimaan agilityradan ohjauksen Kerolle helpommaksi (ehkä sitten varmistelua)

Treeneissä huomioitava:

  • Kisanomaiset lähtörutiinit
  • Leikkimistä häiriöisissä tilanteissa
  • Esteille irtoamiset ja linjan hakemiset (jos ei ihan suora linja)
  • Vauhdikkaampaa etenemistä (siis semmoista räjähtävää ja kiihtyvää, ei tasapaksua menoa)
  • Sanalliset vihjeet asap opetukseen/käyttöön muutamiin juttuihin
  • Vierellä liikkuva/juokseva tuomari (kontaktiesteet)
  • Verryttelyaikataulu pitää vielä miettiä ja miten tehdä semmoista starttiin valmistavaa verkkaa
  • Toisten koirien ohitukset / huomioimattomuus pienissä/ahtaissa tiloissa (nyt ennen vikaa starttia / jälkeen sai olla tarkkana, ettei tullut ärräpäitä Kerolta, kun alkoi ilmeisesti jo väsyä) eli jotain kontaktitreeniä tehtävä jatkuvasti ja paljon
  • Loppupalkkaukseen joku juttu. Olisi hienoa, jos Keron saisi innostumaan vaikkapa hihnastaan, joten pitää kasvattaa sille arvoa. Nyt palkkasin maalin jälkeen namilla, kun esim. normitreeneissä Kero palkkautuu tosi hyvin leikkimisellä (etenkin pallolla).

Kaiken kaikkiaan antoisa epispäivä, ja olen tyytyväinen siihen, miten meillä meni, vaikka tuloslistassa jäätiinkin vauhdikkaammista.

Möllihyppärin tulokset
Möllihyppärin tulokset
Mölliagin tulokset
Mölliagin tulokset