Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

18.5.2008 Siirto kakkosiin

18.5.2008 Ensimmäinen rata

Myry teki tänään maxi1:ssä LÄGIn kisoissa Lohjalla kolmannen nollansa ja vaihtoi kakkosiin :) Ihanneaika oli löysä ja alitettiin se 13,09 sekunnilla. Sijoitus 6./30. Tuomarina oli Minna Jokisaari. Rata oli mukava ykkösluokan rata, joka eteni aika suoraviivaisesti. Etukäteen jännittäviä kohtia olivat kepeille meno sekä tietysti putkeen ohjaamiset, mutta onneksi ne sujuivat kuitenkin ihan hyvin :)

18.5.2008 Toinen rata

Myös kakkosluokka tuli korkattua tänään, tuloksena tosin 10 (puomin alastulokontakti, hypyn ohitus), mutta saatiin tulos ja alitettiin ihanneaikakin huikealla 1,1 sekunnilla. Muuten rata meni ihan sujuvasti ja hankalat hypytkin onnistuivat, tosin tuo yksi kielto osui semmoiseen kinkkisempään kohtaan. Tuloksen sai vain kolme koiraa, joten olimme sitten 3./11. Tuomariharjoittelijana oli Marjo Heino.

Nyt sitten vain kontakti- ja ohjaustreeniä ja vähän kisataukoa (tai ainakin sen verran, että etsii sopivia startteja…).