Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

18.9.2014 Agin kesäkausi loppuu

Niin se vain kesäkausi alkaa pikku hiljaa olla ohitse. Ja nämä olivatkin sitten kesän tokan jakson vikat agitreenit, ensi viikolla alkaakin sitten jo talvikausi.

Ohjatulla puolella oli tarkoitus käydä läpi kontaktiesteitä, mutta koska me ollaan kontaktien kanssa erittäin vaiheessa, niin tehtiin jotain ihan muuta. Toisen koiran vuoron aikana tein Keron kanssa häkkileikkiä eli menemistä häkkiin ja sieltä tulemista pois, vähän leikkimistä ja käsikosketusta jne ja taas häkkiä. Oikeastaan oli ihan hyvä treenata tätä, sillä Kero sai vähän häiriötreeniäkin siinä samalla, mutta pystyi kuitenkin työskentelemään tuollaista yksinkertaista harjoitusta.

Meidän vuorolla tsekattiin sitten, miltä meidän keppien tekeminen vaikuttaa. Tehtiin kaksi jaksoa, joista molemmat sisälsivät neljä toistoa. Ja meni kyllä tosi hyvin! Kero teki kaikki oikein. Heti ekassa jaksossa tosin löytyi mun oma patterni, mitä toistan eli tuo palkkauksen aikainen kyykistyminen ja lelun heitto alas. Tämä voi hyvinkin olla vihje Kerolle… Niinpä tokassa jaksossa keskityin siihen, että liikun itse normaalisti ja heitän palkan yläkautta (kerran palauduin vanhaan tapaani heittää alakautta…). Olipa itselle haastavaa… Jopa niin haastavaa, etten pystynyt ehdollista vahvistettakaan sanomaan heittäessäni palloa yläkautta :D

Mutta hyvin meni. Jatkossa sitten varioidaan lähestymiskulmia, lisätään keppejä jne. Mutta tästä on hyvä jatkaa :)

Omatoimipuolella keskityttiin sitten kolmeen erilaiseen harjoitukseen vaihdellen valssauspaikkaa. Harjoitus tehtiin kolmella hypyllä eli kahden hypyn vinosuoran päätteeksi jarrutus ja valssi joko a) takaisin ekalle esteelle, tai b) 90-asteessa vieressä olevalle esteelle tai c) 180-asteessa vähän taaempana olevalle esteelle.

Eka variaatio oli yllättävänkin haastava, mutta noin muuten meni ihan kivasti. Vähän lopussa alkoi olla muuta häiriötä, joten piti vähän soveltaa, jotta tuli onnistumistakin mukaan.

Seuraavalla viikolla alkaa tosiaankin jo talvikausi, joten voisi olla hyvä hetki miettiä loppukaudelle vähän tavoitteita… Mutta niistä sitten oma postaus tulossa :)