Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

18.7.2012 Raksailua järjestelmällisen läpikäynnin merkeissä

Keskiviikon rakennusetsintätreeneissä keskityimme järjestelmälliseen alueen läpikäyntiin. Sen avuksi olimme hieman etukäteen miettineet, miten rakennusta kannattaisi lähteä etsimään ja mitä kannattaisi huomioida.

Tässä muutama pointti:

  • Koira ensin sisälle hallitusti, anna tilaa koiralle.
  • Sisään mennessä ovi laitetaan kiinni (myös huoneet/tilat). Odota ja anna koiran muodostaa kuva hajumaailmasta.
  • Etsimisvihje vasta sitten, kun koira valmis.
  • Koira edellä huoneisiin, odota esim. oviaukossa, että koira tulee takaisin.
  • Muut riittävän perässä, ei heti koiranohjaajan perään.
  • Alueen voi rajata sulkemalla etukäteen ovia.
  • Alue läpi järjestelmällisesti (esim. ensin oikean puolen huoneet, sitten toinen puoli, alueiden rajaus) ja ovien sulkeminen sitä mukaa.

Muistettava myös:

  • Haju siirtyy kylmältä lämpimälle.
  • Lämmin ilma nousee ylös, kylmä laskee.
  • Ilmastoinnin vaikutukset.
  • Ulkolämpötilan ja sisälämpötilan välinen ero, ja sen vaikutus.

Erilaisen hajujen liikkumisen voi konkreettisesti nähdä siitä, että koira ilmaisee voimakkaasti nurkkaa/seinää, joka on piiloa vastapäätä.

Viimalle oli kolme piiloa, joiden paikkoja en tiennyt. Ohjeistus oli, että sai olla umpipiilokin, ja palkkaus luvasta. Alueena oli rakennuksen oikean puoleinen haara. Lähdettiin matkaan, odoteltiin hetki sisällä ennen kuin astuttiin ekaan huonekompleksiin. Suljettiin ovet perässä jne. Hajuja oli paljon, ja Viima teki hyvin duunia. Paikka oli kuitenkin tyhjä.

Jatkettiin huoneita läpi, ja Viima oli hyvin ohjattavissa. Yhdessä huoneessa reaktio oli selvä. Heti huoneeseen päästyään Viima meni ilmaisemaan kaapissa olevaa henkilöä.

Seuraava isompi reaktio tuli alueen perällä olevassa pimeässä varastotilassa, missä oli paljon kaikenlaista roinaa ja hyllyjä. Viima haukkui kovasti, mutta ei malttanut tarkentaa. Oltiin aika pitkään huoneessa ennen kuin Viima paikallisti hyllyssä toisella tasolla makoilevan maalihenkilön.

Sitten jatkettiin takaisin käymällä läpi toisen puolen huoneet. Yhdestä niistä Viima reagoi selvästi ja ilmaisi varsin nopeasti kaapissa (vai oliko jossain nurkassa?) olleen maalihenkilön.

Hyvää työtä. Olin itsekin tyytyväinen omaan ohjaukseeni. Huoneet tuli tarkistettua, ja pystyi olemaan varma, ettei ketään jäänyt piiloon.

Myrylle oli myös kolme piiloa. Mentiin Myryn kanssa suunnitelmallisesti läpi huoneita, mutta aika vauhdikkaasti Myry niitä huoneita tarkisti. Oltiin jo menty aika pitkälti, kun saatiin vinkki palata vähän taaksepäin. Tarkistettiin sitten muutama huone tarkemmin.

Yhden huoneen kaappiin oli jäänyt henkilö. Jostain syystä koira ei pahemmin reagoinut. Kävi huoneessa pariinkin otteeseen ennen kuin lopulta löysi ja ilmaisi. Parissa muussa huoneessa esimerkiksi reagoi enemmän.

Saavuttiin sitten samaan varastotilaan, missä Viimalle oli oltu piilossa. Myry reagoi siellä, mutta ei niin vahvasti kuin Viima oli tehnyt. Käytiin huone kyllä tarkkaan läpi, mutta ei siellä mitään ollut.

Jatkettiin aluetta. Laatikkohuoneessa Myry reagoi selkeästi. Sinne laatikoiden sekaan Myry sitten puski, ja tuli ilmaisemaan. Tämän jälkeen jatkettiin alue loppuun, ja lähdettiin tarkistamaan käytävän toisen puolen huoneet.

Yhdessä huonekompleksissa Myry merkkasi selkeästi. Suljin käytävälle johtavan oven perässä (muut jäivät käytävälle), ja tarkistettiin kaikki nurkat. Myry merkkasi yhtä kulmaa/seinää, muttei ilmaissut. Olin itse vähän turhan innokas, ja avasin yhden kaapin oven ja siellä oli maalihenkilö (juuri sitä kohtaa vastapäätä, mitä Myry merkkaili, olisi siis pitänyt antaa rauhassa työstää). Myrykin sitten tarkisti heti perään, ja maalihenkilö ehti jo kehua koiraa, jolloin Myry jäi istumaan joksikin aikaa ennen kuin tajusi tulla ilmaisemaan. Tämän jälkeen mm palkkasi purkista sekä irtonamitteli käytävällä.

Myryn treenistä jäi ehkä hätäinen mielikuva. Menimme järjestelmällisesti, tai ainakin jokainen huone tsekattiin. Myry vain oli ehkä vähän turhan hätäinen liikkeissään, tai sitten itse vain en ollut riittävän tarkka sen suhteen, miten Myry kävi huoneet läpi tai miten oikeasti reagoi.