Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

18.2.2010 Pakkastreeniä

Pakkanen kiristyi iltaa myöten, mutta eihän se treenaamista estänyt. Viiman kanssa tehtiin kuitenkin helppo harjoitus. Ensin kytkettynä tien vierustaa ja sitten löytö hiihtoladun ja tien välistä (tarkoituksella halusin kokeilla, miten hiihtäjät vaikuttavat, mutta eipä niitä just sillä hetkellä mennyt). Toiselle mentiin edelleen tietä pitkin, sitten Viima nappasi jäljen metsän puolelle ja päästin sen menemään. Aloitti ilmaisun muutama metri ennen piiloa. Oikein innokasta menoa :) Ja ennen treeniä vähän tottisteltiin ja harjoiteltiin hiljaisuutta, ja ihan hyvin tämä näytti vaikuttavankin.

Myryä en viitsinyt treenata, vaikka olisi ehtinytkin, kun sillä oli agitreenit perään ja oli kuitenkin sen verran kylmä, ettei ilman kunnon verkkaa viitsinyt rykäistä jotain pientäkään etsimistä.