Kaikki tarpeellinen oli hankittu: tunneliteltta, uudet kesämakuupussit, ilmatäytteiset makuualustat, kaasutrangia sekä riittävästi evästä reissulle. Vaatetus ja ruoka oli periaatteessa varattu kolmelle päivälle, sillä varauduimme kahteen yöpymiseen. Myry sai tehtävän kantaa koirien kantoreppua, joka sisälsi osan koirien omista sapuskoista.
Aloitimme vaelluksen Ahvenisentieltä Kontiolahden puolelta. Kolinpolku kulki sopivasti siitä läheltä, joten jatkoimme matkaa sitä pitkin kohti Kiviniemeä. Ahvenlammen taukopaikalta matkaa Kiviniemeen oli vielä viitisen kilometriä.
Päästyämme Kiviniemeen tankkasimme pullot täyteen vettä ja pienen lepoilun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Lakkalaa. Reittiin saatiin sopivasti pientä vaihtelua, sillä jouduimme ylittämään pienen pätkän vesistöä vetolautalla Sikolammella sekä hieman myöhemmin ylitimme myös uuden hienon sillankin.
Lakkalassa söimme trangialla keittämämme pöperöt ja koiratkin saivat siinä hetken levätä ennen kuin jatkoimme matkaa. Olimme kaavailleet yöpyvämme Lakkalan teltta-alueella, mutta koska kello oli vielä niin vähän, niin päätimme kuitenkin jatkaa matkaa ja etsiä myöhemmin sopivaa yöpymispaikkaa.
Yöpymispaikkaa saimmekin sitten etsiä pitkän tovin, sillä matkan varrella olleille taukopaikoille ei saanut pystyttää telttaa (luonnonsuojelualue). Jatkettiin siis matkaa ja ihailtiin Pieliselle avautuvia maisemia.
Puolen yön tienoilla löysimme teltalle sopivan paikan. Onneksi teltta oli helppo pystyttää (pystytys testattiin ennen reissulle lähtöä) ja pääsimme pian nukkumaan. Koirat saivat yöpyä teltan eteistilassa. Itse nukuin hieman huonosti, sillä heräilin aina sillöin tällöin. Ekalla kerralla heräsin siihen, että ’joku liikkuu teltan ulkopuolella’ joskus kahden aikoihin aamulla. Se joku oli Viima, joka oli kömpinyt maan ja teltan välissä olleesta raosta ulkopuolelle. Koirat olivat hihnoistaan kiinni rinkoissa, joten pitkälle ei Viimakaan päässyt. Yhteensä viisi kertaa heräsin siihen, että Viima on teltan ulkopuolella. Myry sen sijaan nukkui oikein hyvin teltan eteistilassa.
Lauantaina jatkoimme matkaa. Päätimme jättää Mäkrän ja Kolin kiertämättä ja jatkoimme tietä pitkin kohti pistettä, jossa Herajärven kierroksen reitti kohtaa kulkemamme tien. Aamista nautittiin Myllyvaarassa, mistä jatkoimme matkaa kohti Ryläystä. Ennen Ryläystä pääsimme vihdoin täydentämään vesivarastojamme lähteellä. Sieltä saikin oikein raikasta kylmää vettä.
Reitti Ryläykselle oli vaativampaa kuin mihin olimme tottuneet edellisenä päivänä kulkiessamme Heräjärven koillispuolella. Kivilohkareista nousua riitti. Toisaalta olihan Ryläys 323 metrin korkeudessa. Ryläyksessä oli paljon muutakin porukkaa. Siellä mekin sitten söimme trangia-ateriamme ja koiratkin saivat levätä.
Ryläyksen jälkeen nousut ja laskut jatkuivat ja jatkuivat. Edellisenä päivänä molempiin jalkapohjiini ilmestyneet vesikellot vaivasivat hieman kävelyä. Vaikka kuinka yritti olla muuttamatta jalan liikerataa, niin kai sitä sitten alitajuisesti kuitenkin hieman varoi. Etenkin oikean jalan penikat ovat vaivanneet itseäni muutenkin juoksuharrastuksen ansiosta ja sinne tietämille alkoikin tuntua entistä enemmän ja käveleminen muuttui hitaammaksi ja hankalammaksi. Lisäksi meidän vesivarasto oli ihan lopussa. Päätettiin sitten, että meidän vaellus loppuu Heraniemeen. Eipä siitä olisi ollut kuin enää 3,5 km Kiviniemeen ja sieltä samaa reittiä tarpominen Ahvenlammen kautta ei tuntunut enää mielekkäältä. Äitini tuli sitten hakemaan meidät Heraniemestä.
Mitä reissusta sitten jäi käteen? Ensimmäinen vikan päivän lopussa tullut ajatus oli, että ei enää ikinä, mutta nyt myöhemmin ajateltuna ehkä sitä rinkkaa ei vielä kuitenkaan kannata myydä pois. Kai sitä odotti, että reissu sujuu ongelmitta. Herajärven kierros oli luokiteltu vaativaksi ja tiedossa oli, että vesi voisi olla ongelma, mutta ei sitä arvannut, että vettä olisi saatavilla niin niukasti. Lisäksi telttamajoituspaikan löytäminen oli hankalaa. Ehkä reitille olisi pitänyt lähteä Kolilta, jolloin olisi ollut mahdollista yöpyä Lakkalassa tai Kiviniemessä.
Kiersimme reitin kahden päivän aikana. Lähdimme matkaan perjantaina puolilta päivin ja takaisin saavuimme lauantaina iltakahdeksan aikoihin. Meillä oli mukana ihan liikaa tavaraa. Suurin osa sapuskoista jäi syömättä. Turhia vaatteitakin oli mukana. Itselläni oli kameravarustustakin ihan liikaa, sillä selvisin ihan hyvin pienellä putkella.
Koirat käyttäytyivät reissulla ihan kivasti, vaikkakin Myry osoitti vahtitaipumustaan tiedottamalla lähes jokaisella taukopaikalla siellä liikkuvista ihmisistä. Ryläyksessä Myry tosin malttoi olla hiljaa ja levätä, vaikka paikalle virtasi enemmänkin ihmisiä.
- Ks. kuvia kierrokselta.
- Reitin kuvaus (Pohjois-Karjalan vaellusreittiopas)
