Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

17.9.2008 Agitreeneissä

Tällä kerralla treenit sujuivat paljon paremmin. Puolet ryhmän porukasta oli paikalla (mikä yli 10 koiran ryhmässä vaikuttaa ihan hyvin) ja teimme vain yhtä rataa. Lisäksi irtoesteitä oli radan reunalla, joten pystyi harjoittelemaan sitten vähän niitäkin (kepit, keinu, hyppy, rengas, putki).

Tehtiin hieman keppejä ennen omaa vuoroa. Rata oli ihan kiva ja se sisälsi muutaman hankalamman kohdan. Hypyn jälkeen mentiin putkeen ja siinä edessä odotti kutsuvasti puomi, mutta sinne ei pitänyt mennä vaan saada koira menemään putken vasemmalla puolella edessä olevan hypylle takaakiertäen, sitten toinen hyppy puomin toisella puolella ja siitä sitten käännös puomille. Puomin jälkeen oli vuorossa oikealla kaksi hyppyä (180-astetta), sitten toiselle puolelle toiseen suuntaan vastaavasti kaksi hyppyä (180-astetta), sitten yksi hyppy sivussa siinä keskellä, sitten oikealla kaksi hyppyä nyt toiseen suuntaan kuin ekalla kerralla (180-astetta) ja sitten puomille, putki ja hyppy.

Alku sujui ihan kivasti ja selvittiin kaksi ekaa 180-asteen hyppyäkin, välihypylle vienti meni pipariksi ja otettiin uusiksi, samoin kolmas 180-hyppy meni uusiksi, sillä ohjasin koiran niin, että sen menosuunta oli ihan toinen kuin minne piti ja niin Myry sitten luikahti esteiden välistä. Tokalla yrityksellä Myry protestoi haukahtamalla, mutta meni ok.

Otettiin sitten koko rata uusiksi ja nyt se meni täysin virheittä, ohjaukset sujuivat hyvin ja Myrykään ei valittanut :) Pitää ohjauksessa yrittää huomioida se, mihin suuntaan ollaan menossa, että saa koiralle kerrottua jo etukäteen asiasta. Ihan jees :)

Koska aikaa oli, otettiin vielä tällä radalla myöhemmin puomin kontakteja hieman. Lisäksi otettiin myös irtoesteillä  kepit-keinu-hyppy-sarjaa jne.

17.9.2008 Treenirata