Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

16.2.2014 Oivalluksia agissa eli valssia diagonaalilla

Vautsi, nämä ohjatut treenit olivat kyllä todella todella hyödylliset! Lopputuloksena oli se, että sain itse oivalluksia ja toisekseen, kun muutin omaa toimintaani, niin se välittyi heti myös Keron suoritukseen :) Aika kannustavaa sanoisinko :)

Treenin teemana oli valssaus diagonaalilla eli samaa kuin perjantaina itsekseni treeneissä yritin räpiköidä. Tällä kerralla kakkosesteenä tosin oli putki, millä sai hyvin itselle lisäaikaa kiiruhtaa diagonaalilla.

Lähtökohdat treenille olivat sellaiset, että tulin suoraan hälytreeneistä, joten koirat olivat odotelleet autossa jo muutaman tunnin. Olimme hallilla jo tuntia ennen, joten siinä ehdittiin sitten tehdä metsässä kunnon verryttelylenkki. Harjoiteltiin siellä mm. pillipysäytyksiä lumpparipalkkioilla, ja hyvin sujui. Ja vielä ennen treenivuoron alkua ehdin tehdä vähän ympyrätyöskentelyä ja leikkimistä Keron kanssa eli verkkapuoli ainakin oli hyvin kunnossa. Eri asia sitten olikin se, että oliko verkkausta liikaa?

1. jakso:

  • 1x irtoaminen putkeen -> ok
  • 3x olkapääkäännöstä, joissa jokaisessa Kero oikaisi ennen kolmatta estettä
  • Sivuttaisetäisyys haasteena?
  • Toisena myös, että erottaako Kero, milloin se tekee oikein ja milloin ns. väärin, kun kuitenkin palkkaan sen joka kerta?

2. jakso:

  • 3x olkapääkäännöstä, joissa muutin omaa käytöstä (= sijainti lähelle kolmatta estettä)
  • Tämä tuotti tulosta ja kolmannella toistolla mukana oli jo ihan kivasti sivuttaisetäisyyttäkin

3. jakso:

  • 3x diagonaalia
  • Ekalle Kero ohitti vikan esteen eli ehti puikahtaa esteen ja minun välistä
  • Tokalla ja kolmannella sain sijoitettua itseni ja valssattua ok, ja näissä Kero hyppäsi neljännen esteen
  • Näissäkin haasteena oli se, että jäin itse tönöttämään sijoittumisvihjeen ja valssauksen jälkeen, vaikka olisi pitänyt liikkua eteenpäin

4. jakso:

  • 2x
  • Ekalla jätin Keron aika kauaksi ekaa estettä, ja lähdin itse siitä vierestä -> Kero ei irronnutkaan putkeen
  • Uusintayritys vähän lähempää, muuten itse siinä Keron vierellä ja nyt meni koko homma aika kivasti. Eli kun Kero lukitsi putken, niin kiihdytin diagonaalilla kohti neljättä estettä. Keron lähestyessä kolmatta estettä jarrutin ja sijoituin, ja kun Kero lukitsi kolmannen esteen, niin valssasin ja jatkoin sitten itse eteenpäin. Ja tämä toimi! Aika siistiä!

Ja tässä sitten video tuosta vikasta toistosta (muista en jaksa editoida):

httpv://youtu.be/23tUpN8Uq98

Niin, ja mikä vielä oli tosi hyvää, oli Keron taukokäytös. Vielä ekan jakson odottelussa oli matto käytössä, ja se aiheutti lievää levottomuutta koirassa. Palkkailin sitä sitten välillä, kun malttoi olla hiljaa. Seuraavien jaksojen taukojen ajaksi otin maton pois käytöstä, ja niin se Kero sitten vain rauhoittui aika kivasti ihan itse makoilemaan ja olemaan. Ja vapautukset tauolta treenaamaan sujuivat myös oikein kivasti (hiljaa olemisesta). Aika hyvä homma siis tämänkin suhteen. Ja sitten treenin jälkeen käytiin taas kunnon loppulämppä metsässä, missä pojat saivat liikkua vapaina. Kyllähän ne nauttivat siitä, että saavat vapaina liikkua. Ai niin, löytyi muuten uusi namipalkka, mistä Kero tykkää aika paljonkin. Nimittäin kinkkusuikaleet :D.

Joku ei malta posata
Joku ei malta posata

Ajatus aiheesta “16.2.2014 Oivalluksia agissa eli valssia diagonaalilla”

Kommentointi on suljettu.