Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

16.10.2009 Hälytreeneissä

Viima pääsi hälytreenailemaan Vihtijärvelle, jossa lämpötila pikku hiljaa läheni nollaa ja usvakin alkoi saapua. Meidän alue oli laaja peltoaukea (n. 400m x 200m), joka pohjoispäässä rajoittui metsänrajaan, eteläpäässä jokeen, lännessä linjaan ja idässä sitten oli suunta pohjoisrajalle läpi pellon. Kadonneiksi oli ilmoitettu kaksi pilettäjää sekä heitä etsimään lähtenyt isäntä.

Aloitimme etsinnän lähtemällä länteen päin, koska joki virtasi siihen suuntaan ja kun olisimme joen vierustaa tutkimassa, niin koira tarvittaessa saisi hyvin hajut virran mukana. Alkuun Viima päätti laiduntaa, jolloin huhuiltiin isäntää. Isännän ääni kuului alueen itäpäässä, mutta sitten sitä ei enää kuulunut. Toki olisi ollut järkevää käydä hänet ensin nappaamassa, kun oli kerran olemassaolostaan ilmoittanut. Jatkettiin kuitenkin suunnitelman mukaisesti.

Hieman ennen alueen rajaa eli linjaa Viima lähti vauhdilla viipottamaan pellon laitaa. Kun koira oli selkeästi mennyt alueen yli, kutsuin kerran, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta vaan Viima paineli metsän puolelle ja alkoi sitten haukkua. Missä taas koiranlukutaito???

Metsän puolelta löytyi pariskunta, jota tosin ei alunperin oltu ilmoitettu kadonneiksi. Löytyivät kuitenkin. Siitä sitten jatkoimme linjaa pitkin ja Viima työskenteli pellolla välillä laajemmin ja välillä palaten lähemmäksi. Joenrannassa sain Viiman tekemään pistoja ihan rantaan, minne pääsy oli tosi hankalaa eli ei oikein ihmiskulkukelpoista. Hyvin nosteli nenää ja otti hajuja. Yhdessä kohtaa tapahtui pieni pulahdus, kun koira yritti juoda vettä, mutta tipahti alas. Ei oikein päässyt ilman avustusta ylös, joten hyvä, että oltiin ihan siinä lähellä.

Oltiin edetty semmoinen reilu sata metriä, kun päädyttiin mökin pihalle, missä oli Viiman mielestä valtavasti hajuja. Sitten sai keskeltä peltoa jonkin hajun ja lähti sinne. Työskenteli kovasti ja sitten haukahteli muutaman kerran, ja päätettiin mennä katsomaan, mitä se koira puuhaa. Edelleen koira liikkui alueella, kunnes se sitten pysähtyi ja alkoi ulvomaan. Päästiin paikalle, ja sitten Viima jatkoi taas hommia. Me ihmiset huomattiin valokeilassa vähän heijastusta, joten löydettiin kadonnut henkilö ennen koiraa, mutta hyvin Viima kuitenkin työsti homman loppuun asti. Kadonnut isäntä makasi keskellä peltoa, joten hajut varmasti olivat levinneet usvan myötä laajemmalle. Plus se, että isäntä oli liikkunut alueen itäpäässä ennen väsymistään keskelle peltoa.

Löydön jälkeen palattiin takaisin rantamökille. Siellä sitten tehtiin hommia ja edettiin rajaa pitkin. Sitten Viima saikin kaukaa taas hajun. Kadonnut pariskunta löytyi sitten kosken ääreltä ja siellä Viima saikin ilmaista jonkun tovin ennen kuin ehdittiin paikalle. Poistultaessa Viima ilmaisi sitten pariskunnalta tippuneen esineen (paita).

Koko aluetta ei tarvinnut käydä läpi. Alueesta jäi käymättä itä/koillisreuna sekä 2/3 pohjoisen metsärajasta. Hyvä treeni kuitenkin, ja alueena pelto/joki oli hajujen kannalta aika mielenkiintoinen.