Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

15.7.2012 Metsätreeniä

Meille uusi maasto, joten hyödynnettiin sitä sillä tavalla, että annoin maalihenkilöille ohjeistuksen alueen summittaisista rajoista ja lähdettiin sitten vain etsimään. Ensimmäisenä oli vuorossa Myry.

Lähetin Myryn etsimään hiekkatien vasenta puolta ja ihan kivasti se laatikkoa sinne teki. Kun hiekkatie päättyi, näin Myryllä olevan rullan suussaan, mutta se tiputti sen heti, mutta tuli kuitenkin luokse. Jatkettiin sitten matkaa. Arvelin, että Myry oli löytänyt esineen, muttei sitten oikein tiennyt, mitä tehdä. Mentiin sitten pöpelikköön, ja hetken päästä Myry sitten tuli rulla suussa takaisin. Maalihenkilö löytyi.

Jatkettiin sitten aluetta, mentiin polun yli ja sitten Myry menikin jo seuraavalle piilolle, jossa maalihenkilö sauhutteli tupakkaa. Ei ongelmia. Tämän jälkeen jatkettiin takaisin päin tarkistamaan esine. Ihan kivasti Myry kyllä työsti esineen hajua, ja löysi sen. Esineen (takki) luona kuitenkin pasmat menivät sekaisin, ja alkoi ruohonsyönti. Sitä kesti hetken, sitten Myry lähti liikkeelle ja jossain kohdassa sitten muisti, mitä pitikään tehdä ja otti rullan ja toi sen. Hieman siis hakusissa…

Viimalle oli samantyyppinen treeni (eli yksi esine ja kaksi mm), mutta tyypit piilossa jo käytetyn alueen ulkopuolella. Viima teki aika tarkkaa työtä. Mastopömpelin jälkeen Viima lähti takaisin päin, olin jo sitä vähän kutsumassakin, mutta päättäväisesti se jatkoi matkaa ja aloitti sitten ilmaisun. Sieltä löytyi takki. Tämän jälkeen Viima kävi nappaamassa tuulen alapuolelta yhden tyypin (ilmaisu pitkä) ja sen jälkeen sitten tuulen yläpuolelta toisen (tupakkaa polttava, tälläkin ilmaisu pitkä). Siinä sitten vähän vielä leikittiin. Sadekuurokin sattui tähän väliin.

Aika suoraviivainen ja varma suoritus Viimalta. Ehdottomasti tällaisia pieniä etsimisharjoituksia pitäisi olla lisää, eikä pelkkiä ilmaisutreenejä, joissa itse tiedän, missä piiloutuneet ovat.

Treenin jälkeen käytiin sitten sateessa vielä käpsimässä alueella, minkä jälkeen otin Myrylle vielä esineilmaisutreenit. Yhteensä viisi toistoa kahdella. Ensimmäinen toisto oli hakemista (treeniliivit roikkumassa puun oksalla), mutta kun pääsin vahvistamaan ilmaisun, niin se meni sitten ihan ok. Toinen toisto myös ok (sama esine), samoin kolmas (kalvotakki). Neljäs esine (treeniliivi) oli maassa, ja se tuotti Myrylle taas ongelmia. Meni kyllä katsomaan esineen, mutta lähti sitten muka etsimään lisää. Lopulta ilmaisu saatiin kuitenkin aikaiseksi, ja seuraava toisto esine (sama) maassa sujuikin sitten jo hyvin. Eli onnistuneita toistoja 3/5. Jatkamme siis esineilmaisujen parissa erilaisilla esineillä ja erilaisissa paikoissa.