Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

14.7.2009 Iltatreeniä

Illalla oli sitten vuorossa etsintää, ja suuntasimme taas vaihteeksi Espoon Tillinmäkeen.

Myrylle otettiin ensin neljä ilmaisua ihan vain koko ketjun varmistamiseksi, ja että rulla pysyy suussa niin pitkään, kun koira saa luvan päästää siitä irti. Muuten meni ihan kivasti, mutta kolmannella pistolla koira teki hassun mokan eli se kävi maalihenkilön luona ja tuli ilman rullaa perusasentoon viereeni, piippasi ja mietti hetken ennen kuin paineli takaisin, meni maahan henkilön edessä ja mietti taas hetken ennen kuin hokasi, että rullahan tässä piti ottaa ja tuli sitten rullan kanssa takaisin. Kaikenlaista ;)

Näiden ilmaisujen jälkeen pidettiin hieman taukoa, kun maalihenkilö kiersi sovittuun paikkaan kauemmaksi. Meidän tarkoitus oli  sitten edetä polkua pitkin (n. 100m) eli vähän pientä etsintää. Myry liikkui ihan kivasti, ja sai lopulta tehdä työtäkin, kun hajut eivät ko. paikassa pahemmin liikkuneet. Ilmaisu oli hyvä, ja palkaksi koira sai leikkiä upouuden lelun kanssa :)

Viimalle oli sitten kaksi piiloa, joista ensimmäinen oli heti alueen alussa. Viimalla oli haju jo, kun päästin etsimään. Toinen piilo oli sitten kauempana, jonne Viima säntäsi ekalta piilolta suoraan (ei jälkeä). Eli eipä tullut pahemmin sitä yhdessä liikkumista tässä treenissä, vaikka koira hyvin suoriutuikin. Maalihenkilöiden piiloutumista odotellessa otettiin hieman tottista metsäpolulla.