Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

14.7.2009 Aamutreeniä

Edellisillan jälkitreeneistä intoutuneena pakkasin pussin täyteen tavaraa, ja aamulenkin yhteydessä tehtiin sitten pienet esinetreenit poikien kanssa. Ensin tallasin Myrylle semmoisen isomman pläntin, jonne ripottelin esineitä. Sitten Myry sai mennä ilmaisemaan. Piti olla tarkkana, että maahan-vihje tulee heti, kun koskee esinettä. Ei mennyt pitkään, kun Myry tarjosi itse maahanmenoa esineellä. Saatiin useita toistoja, kun tiputtelin esineitä takaisin ilmaisun jälkeen. Lopetettiin, kun pläntillä oli vielä esineitä eli vahvistetiheys säilyi hyvänä loppuun asti.

Sitten koira vaihtoon eli Viima odottamasta kehiin. Samalla pläntillä oli samat tavarat, ja menetelmä oli sama. Ensimmäisestä kosketuksesta hurjat kehut. Hieman sai kyllä odotella muutamien ensimmäisten kohdalla sitä haukkua, mutta tulihan se sieltä. Ja ihan hyvin alkoi Viima itsekin tarjota sitä haukkumista siirtyessään esineeltä toiselle. Hieno juttu :)