Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

14.6.2013 Minitreenailua perjantaina

Aivan loistavaa treenata välillä ihan kodin lähistöllä, jolloin ei ole kiirettä lähteä sinne tai tänne ja vieläpä voi yhdistää kävelylenkin samaan syssyyn.

Ensin puolen tunnin kävely treenipaikalle, missä alkuun tehtiin vähän hallittavuusjuttuja toinen koira häiriönä. Aika kivasti Kero tarjoaa sitä, että se katsoo toista koiraa, sitten kääntää päänsä takaisin, saa naksun ja palkkion. Lopputulemana oli, että päästiin jo tosi lähelle toista koiraa, ja Kero lähinnä tarjosi innokkaasti perusasentoon hakeutumista ja kontaktia. Välillä toki katseltiin hetki toista koiraa, mutta sitten taas haettiin kontaktia minulta. Aika loistavaa :) Ja itse ei tosiaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin merkata haluttu käytös ja palkata koiraa namilla ja/tai liikkeellä toisesta koirasta pois tai lähemmäksi.

Tottistelun jälkeen oli ilmaisut vuorossa. Varattuna oli yhteensä kahdeksan purkkia, seuraavassa kooste siitä, mitä treenattiin. En kyllä enää muista, mihin juttuun se yksi purkki sitten meni, mutta joku ketjun osakäytös sillä kuitenkin palkattiin.

  • 1. jakso: Näyttö, mm kyykyssä, 3x (1p)
  • 2. jakso: Kuppi (ohjaajalla) + rulla + näyttö, mm kyykyssä, 2x (1p)
  • 3. jakso: Kuten edellä, 2x (1p)
  • 4. jakso: Kuppi (mm:llä) + rulla + näyttö,  mm seisoo, etäisyys 0,5m, 1x (1p)
  • 5. jakso: Kuppi (mm:llä) + rulla + näyttö, mm seisoo, etäisyys n. 1m, 1x (1p)
  • 6. jakso: Näyttö, mm (uusi) kyykyssä, pidempi etäisyys (n. 20m), 2x (2p)

Videolla jaksot 3-5.

httpv://youtu.be/7g-kWWg2MZM

Pääasiassa meni tosi kivasti, mm. koiran fokus oli täysin duunissa ja intoa oli hyvin, ehkä vähän liikaakin (purkautui ääntelynä). Samoin muutamassa kohdassa Kero otti rullaa suuhun ilman vihjettä perusasennossa ollessaan, mutta sylkäisi sen aika nopeasti pois. Kerran tiputti suusta ennen vihjettä  (uusi yritys) ja kerran ei ottanutkaan rullaa (meni mm:lle, uusi yritys). Näytöille lähdöt tosi kiireiset eli on säntäämässä näytölle jo rullan luovutusvihjeestä. Jatketaan siis kotosalla yksityiskohtien säätöä ja osakäytösten vahvistamista halutunlaisiksi. Uskoisin, että ollaan koulutuksessa hyvällä tiellä :)

Treenin jälkeen Kero pääsi levähtämään vieraaseen autoon. Kun toinen koira eli kultsu-Bobi oli treenannut, pääsivät molemmat koirat vielä vähän leikkimään keskenään. Hauskaa tuntui olevan, ja Kero sai Bobin jopa innostettua juoksuleikkiinkin :)

Leikin jälkeen olikin sitten paluumatkan vuoro. En tiedä, mistä johtui, mutta Kero halusi kulkea lähes koko matkan vierellä ja tarjota katsekontaktia… Hmm… pitää opettaa pojalle vihje mennä pientareelle kuljeksimaan, niin ei tarvitse lenkeillä pingottaa tuolleen :)