Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

14.2.2012 Tuiskutreenit

Olipas sää, mutta pakko oli päästä vihdoinkin treenaamaan. Lunta tuiskusi jne, mutta ei tuo mitään oikeasti haitannut :)

Molemmille koirille oli treeninä jälkien bongaaminen kytkettynä tietä pitkin kulkien.

Myrylle tehtiin ensin. Koira meni nenä pystyssä pientareelle, nuuskutteli ilmaa ja palasi takaisin tielle. Ekan jäljen bongasi hyvin ja lähti rämpimään upottavassa lumihangessa. Kuljin perässä, mm löytyi kuusen kätköistä ja Myry sai vielä ilmaista muutaman metrin matkalta.

Toisen kohdalla Myry työskenteli samoin, käytti ilmavainua ja yritti bongailla hajua pientareelle nousten. Jälki lähti hieman ennen siltaa, ja juuri siinä kohdalla Myry poikkesi toiselle puolelle. Odoteltiin hetki ja Myry tuli takaisin ja nappasi jäljen. Nyt oli vieläkin upottavampaa. Mm oli sillan alla eikä Myry olisi rullaa tuonut sieltä minulle perille. Eka yrityksestä Myry haukahti, palasi mm:n luokse ja lähti taas tuomaan rullaa. Ei ollut pitkä matka..

Kolmannen jälki bongattiin ongelmitta, ja piilolle kuusen alle mentiin vauhdilla. Taisi kävellä lumen alle vähän kaivautuneen mm:n päältä…

Viimalle oli samanlainen treeni metsätien laitaa pitkin (tien ja latu-uran välinen pläntti). Ensimmäinen jälki bongattiin hyvin. Jonkin verran Viima sai tarpoa päästäkseen mm:n luokse.

Toinen napattiin myös ihan hyvin, vähän meni ohi, mutta meni jälkiuralle. Mm oli seisova, ilmaisu ok, vaikka alkoi vähän heikommin.

Kolmas olikin tien toisella puolella (tarkoitus oli, että jäljet lähtevät oikealta puolelta, mutta tässä kohdin ei ollut mitään piiloja oikealla puolella). Viima meni jäljestä pikkuisen ohi, mutta haistoi sen ja meni jäljelle. Meinasi lähteä takajäljelle, mutta teki oikean valinnan ja kipitti mm:lle.

Molempien treenit sujuivat mukavasti. Koirilla oli intoa, mikä ehkä näkyi siinä, että mentiin vauhdilla. Ehkä voisi kokeilla vähän vanhempien lumijälkien bongaamista. Nythän molempien koirien treeneissä kaikki jäljet olivat ihan tuoreita.