Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

13.-15.5.2011 Treenileirillä Niinisalossa

Osallistuimme viikonloppuna Tampereen seudun etsintäkoirien eli TSE:n järkkäämälle treenileirille, joka pidettiin Niinisalossa varuskunnan yk-joukkojen harjoitteluleirissä. Perjantai-iltana ohjelmassa oli ryhmätöitä, joista osa jäi käymättä ajanpuutteen vuoksi. Ryhmätöissä mietittiin viittä erilaista aihetta, mm. millaista treeniä tällaisessa paikassa kannattaa tehdä (maastot, soveltuvuus koirille, mitä huomioitava), millainen on pelastuskoiran treeniohjelma (painotus, mitä ei treenata, mitä ei treenata, vaikka pitäisi osata, haku/raunio/jälki), mitä hälyrepussa tulisi olla, opetetaanko ensin hakutyöskentely vai ilmaisu (hyvät/huonot puolet) sekä irtoava koira vs. lähellä pysyvä koira (edut/haitat). Mielenkiintoisia aiheita, joita pitäisi tarkemminkin pohtia.

Lauantaina ja sunnuntaina jakaannuimme treeniryhmiin ja vietimme aikaa treenaten. Lauantaihin mahtui kaksi eri maastoa, sunnuntaina yksi maasto. Meidän ryhmässä oli yhteensä seitsemän koiraa (2 kultsua TSE:stä eli Helmi ja Kielo, 2 vehnäterrieriä VSPK:sta eli Okko ja Lenni, dalmis eli Anssi UPK:sta sekä tietty Viima ja Myry myös UPK:sta).

Ensimmäinen treenialue oli todella laaja ja ehdittiin käydä siitä vain murto-osa. Ihan hyvin kuitenkin saatiin treenata, sillä ehdittiin ottaa toinen kierros ja vähän vaihtaa paikkaa. Maasto oli aika näkyvää ja kuivaa kangasmaastoa, jossa oli paljon kuoppia. Löytyi alueelta myös lopulta myös juoksuhautojakin (tämä huomattiin vasta loppuvaiheessa, harmi sinänsä, kun olisi voinut treenata näitä enemmänkin) sekä piiloksi kelpaa kenttäratsastuseste.

Myrylle oli tarkoitus ottaa irtoamisharjoitus ja kolme tyyppiä piiloihin. Ensimmäinen oli kuopassa, toinen oli avoimella istuva ja kolmas oli hyppyestepiilossa. Treeni meni ihan jees, vaikkei Myry lopulta sitten irronnutkaan normaalia pidemmälle.


Ensimmäinen piilo kuopassa.



Toinen avoimella ollut piilo.


Rullan luovutus.


Kytkeminen.


”Näytä!”


Kolmas piilo heppaesteen luona.

Viiman kanssa treenattiin sitten alueen toisessa paikassa (joka tosin sisälsi saman heppaestepiilon). Viimalle oli tarkoitus tehdä harjoitus, jossa vähän erilaisempia piiloja ja niinpä otettiin kolme tyyppiä. Kaksi piiloista tiesin (heppaestepiilo sekä lähellä oleva juoksuhauta). Nämä kaksi piiloa sujuivatkin ihan jouhevasti. Viima oli hyvin ohjattavissa, ei irronnut hirveästi paitsi hajun saatuaan. Kolmatta etsittiin vähän enemmän eli edettiin vähän kiertäen aluetta. Ihan hyvin Viima oli hollilla ja sai hajun piilosta, joka todellisuudessa olikin varsin lähellä ensimmäistä heppaestepiiloa :D Piilo oli kuopassa, mutta eihän sitä tosiaan kauaksi huomannut.


Heppaestepiilolla.


”Täällä se on!”


Maakuoppapiilo.

Lounaan jälkeen jatkoimme seuraavalle treenipaikalle, joka ajanpuutteen vuoksi oli vähän aiottua lähempänä. Paikka oli aika tavallista aluetta. Näkyvyys oli edelleen hyvä, mutta alueella oli lähinnä vain kaatuneiden puiden juurakoita. Jonkin verran alueella tuuli, joten sitä oli tarkoitus hyödyntää.

Viimalle otettiin kaksi piiloa, joista molemmat (ylläri ylläri) juurakoiden takana. Tarkoitus oli edetä piiloja kohti siten, että koira saisi näppärästi hajun suoraan nenäänsä, mutta kävi sitten niin, että toisen piilon kohdalla mentiin reippaasti ohi ja vaikka palattiin sitten takaisin päin ja Viima kävi ihan siinä muutaman metrin päässä, niin ei vain saanut hajua. Kun koira siitä sitten sopivasti liikkui taas vähän ohi toiseen suuntaan, niin haju suorastaan pysäytti koiran. Eli varsin hyvä koiranlukuharjoitus oli tämä treeni, sillä koira oli koko ajan hyvin näkyvillä ja sen reaktioita pystyi hyvin lukemaan. Ensimmäisellä piilolla tyyppi oli mahallaan makuullaan ja toinen istui nojaten juurakkoa vasten. Ilmaisut ok.

Myrylle otettiin vain yksi tyyppi siten, että koiran oli tarkoitus saada haju kaukaa. Tyyppi oli juurakon takana ja treeni sujui ihan hyvin ja koira irtosikin jonkin verran.

Sunnuntaiaamuna jatkettiin sitten treenejä. Koska leirin lähistöllä oli kenttäratsastuskilpailut samaan aikaan, jouduimme menemään vähän kauemmaksi ja niinpä mielenkiintoisimmat piilot jäivät nyt treenaamatta. Viimeisenä treenialueena meillä oli harjumaastoa, jossa näkyvyys oli edelleen varsin loistava ja muuten kuivaa kangasmetsää.

Viimalle otettiin neljä tyyppiä, ja tarkoitus oli tehdä treeni niin, että koira saisi näppärästi hajut jokaisesta sitä mukaan, kun liikumme harjua alaspäin leveyssuunnassa. Tuullakin piti juuri oikeasta suunnasta. Niin vain kuitenkin kävi, että Viiman aikaan ei sitten tuullutkaan niin kuin piti tai sitten Viimalla vain oli nenä tukossa. Joka tapauksessa kaikista neljästä tyypistä haju saatiin pitkällisen työskentelyn jälkeen ja ihan toisesta suunnasta kuin oli tarkoitus.

Ensimmäinen oli harjun rinnettä vähän alaspäin puun rungon takana istumassa, toinen oli siitä vielä hieman alemmalla olevan kumpareen päällä makaamassa ja kaksi seuraavaa olivat hiekkatien toisella puolen. Oletettua kolmatta hinkattiin aika pitkään, kunnes päätettiin jatkaa neljännelle, kun kolmas ei vain osunut hajulle. Ns. neljäs oli mahallaan makaava. Tämän jälkeen tarkistettiin, missä se kolmas tyyppi oli (ei ollut siellä, missä oletettiin) ja niinpä sitten lähdettiin sitä vielä työstämään. Tämäkin oli jännä, sillä ilmeisesti Viima ei tästä piilosta saanut mitään hajua vaan huomasi ja luuli joksikin möröksi. Maalihenkilö oli kyhännyt itselleen hienon risupiilon, ja Viima suorastaan jähmettyi tämän havaitessaan, laittoi korvat pystyyn ja oli valpas ja päästi muutaman erilaisen ”pöh” haukun, kunnes uskaltautui vähän lähemmäksi. Ihan siinä piilon suulla Viima sitten hokasi, että siellä on ihan oikeasti ihminen ja koiran olemus muuttui ja oikea ilmaisukin alkoi. Hassu vanha koira ;)

Viimalla näytti tosiaan olevan nenä vähän jotenkin tukossa tai se ei vain yksinkertaisesti saanut kovin kaukaa hajua, vaikka puitteet olivatkin hyvät irtoamistreeniä ajatellen. Viima kyllä työskenteli ihan kivasti, irtosi välillä, mutta tuli kutsuttaessa oikein iloisesti luokse ja pysyi siinä lähistölle mukavasti. Tähän ohjattavuuteen olinkin tyytyväinen ihan kokonaisuudessaan näiden kahden treenipäivän osalta.

Myrylle otettiin sitten vain yksi henkilö rinteen alaosaan mättäälle mahalleen makaamaan. Myrylle osui hyvät tuuliolosuhteet, ja olikin kiva katsella, miten koira työsti hajua. Irtosi ihan mukavasti ja ilmaisu ok.

Sitten olikin aika palata jo takaisin leirille, syödä sapuskaa ja tehdä loppusiivous ennen kotimatkaa. Oli oikein mukava leiri, ja mieluusti tullaan uudestaankin, jos vain tällainen ensikin vuonna järjestetään. Kiitoksia siis kovasti järjestäjille sekä treeniporukalle (ja erityiskiitokset Tanjalle, kun jaksoit raahata painavaa kameraani ja näpsiä hienoja kuvia Viimasta ja Myrystä)! :)