Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

12.7.2012 Vähän ilmaisuja

Viimalle vielä illan päätteeksi pientä etsimistä. Kolme maalimiestä meni yksitellen pöpelikköön.

Ensimmäinen (Viimalle uusi) oli pienen tönön katolla. Viima työsti hajun, nosti päätään ja näki mm:n, ja aloitti sitten haukun. Kannustin menemään hakemaan palkat ylhäältä.

Toinen oli poikennut tieltä metsän puolelle, ja Viima sai haukkua siellä hyvän tovin. Vähän haukku oli katkonaista.

Kolmas oli myös tiestä vähän syrjässä. Haukku alkoi ok, ja maalimies ehti aloittaa palkkauksen ennen kuin pääsin paikalle. Ruokaa rasiasta ja leikkiä siilellä. Nyt ei ollut samanlainen leikkifiilis kuin edellisenä päivänä. Muuten ihan hyvä kuitenkin.