Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

12.11.2015 Onnistumisen fiilistä (koira osaa)

Torstain agitreenien kulku oli samantyyppinen kuin aiemminkin. Paikalle tultiin silleen, että ehdin ulkoiluttaa vähän Keroa, minkä jälkeen olikin rataantutustumisen aikana. Sitten sen jälkeen oikealle alkuverkalle metsään, ja vielä ennen halliin menoa tehtiin vähän ympyrätyöskentelyä. Tämä tuntuu toimivan aika kivasti, sillä Kero oli sopivan innokas ja fokusoitunut koko treenin ajan :)

Rataantutustumisen aikana kaavailin haastavimmiksi kohdiksi alun (esteet 1-2), puolivälin (8-9) sekä sitten tuon lopun (12-13). Ihan ensimmäinen yritys, ja toinenkin meni plörinäksi, kun mentiin miten sattuu :D Jotenkin oli hukassa koiran ohjaus yms. Sitten saatiin homma kuitenkin pelaamaan, kun hiffasin, että minun tehtävänähän on kertoa koiralle ajoissa, minne sen olisi tarkoitus mennä. Ei minun tehtävä ole saattaa koiraa esteille, sillä kyllähän se sen osaa itsekin. Niinpä sitten sopivasti leijeröinti 6-7 esteellä (pituus jäi siihen väliin), ja ehdin hyvin valssaamaan ennen kasia ja sitten takaakiertoon ja ohjaus putkelle ja sen jälkeen itse vauhdilla putken (12) vasemmalle puolelle jarruttamaan ja valssaamaan, jolloin loppu olikin sitten vain helppoa olkapääkääntöä. Ja hyvinhän se meni! Kero teki itsenäisesti hommia, ehdin hyvin sijoittumisvihjeisiin ja Kerokin teki puhtaan radan, vaikka varmasti jo väsy vähän painoi.

Ihan loppuun kokeiltiin myös parempi alku eli tein ohjatun lähtökäännöksen putken (2) vasemmalla puolella ja eipä siinäkään mitään probleemaa ollut. Otetaan se treeniohjelmistoon mukaan, ja pyritään hyödyntämään noita LOPpeja muutenkin silloin, kun se on mahdollista.

Hyvät treenit siis, ja olin tosi tyytyväinen sekä Keroon että itseenikin, kun päästiin molemmat vähän juoksemaan ja niin pienellä vaivalla. Koin myös pienen valaistumisen sen suhteen, että tosiaankaan ei itse tarvitse siinä koiran vierellä juosta, vaan voin helposti mennä koiran edelle haluttuihin paikkoihin, koska koira kuitenkin suorittaa hyvin esteet myös kaukaa ja lukee hyvin hartialinjaa jne.

Videota ei ole, koska en kuvannut laisinkaan! :D mutta tässä alla kuitenkin ratapiirros. Niin, ja mentiin muuten kepit ekaa kertaa kunnolla tälleen keskellä rataa läpi! Ja hyvin meni!

12.11.2015 Treenirata
12.11.2015 Treenirata