Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

11.8.2013 Hyppytekniikkaa treenimässä plus koiratreffejä

Mentiin vähän taas yllättäen tuurailemaan Oivan vuorolle Sporttikselle, mutta onneksi takataskussa on aina sopiva suunnitelma ;) Niin tälläkin kerralla eli Keron kanssa ohjelmistossa oli hyppytekniikkaharjoituksia, joissa pääpaino oli intensiivisissä jaksoissa. Jokaiseen jaksoon vapautin Keron suoraan matolta, siitä sitten fleecelelulla riekkuen lähtöpaikkaan, hyppysuoritus ja taas lelulle riekuttaen lähtöpaikkaan ja lopulta takaisin taukopaikkaan. Toistoja koko treenin aikana vain seitsemän (sisältäen pari epäonnistunutta toistoa). Treenit menivät siis aika nappiin, vaikka toki omissa leikittämisrutiineissa on vielä petrattavaa, jotta ne eivät aina olisi niin samanlaisia. Lisäksi koiran käytöksessäkin oli nähtävissä muutosta, kun hyppytekniikka selvästi parani ainakin tokan jakson vikaan toistoon ja myös vikan jakson hypyt  näyttivät hyviltä.

1. jakso: Perussarja

  • Perussarja ponnareilla, viisi hyppyä, välit 6,5 jalkaa
  • Ekalla toistolla häiriintyy, kun liikuin itse vieressä ja jätti vikan hypyn suorittamatta, toisella toistolla ok

2. jakso: Perussarja neljällä hypyllä, vikassa rima

  • Neljä hyppyä, välitä 6,5 jalkaa, viimeisessä lisäksi rima 20 cm
  • Ekalla toistolla huomasi toisen koiran olemassaolon, mikä ehkä sekoitti koiran suoritusta (lopetti kesken, meni vieressä olevaan putkeen)
  • Seuraavalla toistolla panostin enemmän leikkimiseen, lähetys vierestä ok, mutta suoritus vähän pomppivaa.
  • Kolmanteen toistoon jätin koiran lähtöön, ja menin itse palkkion kanssa suoran päähän. Nyt tuli tosi hyvä, sillä Keron fokus oli koko ajan suoraan, hypyt olivat matalia ja vikalle riittävän korkea ja eteneminen vauhdikasta ja suoraviivaista.

httpv://youtu.be/TdA7X7DHt64

3. jakso: Kuten edellä

  • Kaksi toistoa, molemmissa olin itse vastaanottamassa koiraa ja nämä molemmat ok.

httpv://youtu.be/2uO8Rh7Ik5E

4. jakso: Luoksetuloja ja leikkimistä

  • Treenikaveri piteli Keroa pannasta, kutsuin itse Keroa ja sitten juostiin ja leikittiin
  • Vaihteeksi tämmöistäkin, kun kerran oli mahdollisuus tehdä tämmöisiä luoksetuloja :)

Treenin päätteeksi käytiin sitten yhdessä vähän loppuverkkaamassa. Kerolla oli kyllä kivaa Tara-lapinkoiran kanssa. Alkuun meno oli lähinnä tutustumista ja kuljeskelua, mutta löytyihän se leikki/juoksuvaihekin sinne loppuun :)

Tara ja Kero
Tara ja Kero

Ja jotta Kero saisi viikon ”löhöilyn” päätteeksi riittävästi aktiviteettia, niin treenien loppuverkkailun jälkeen suunnattiin vielä koiratreffeille Viikkiin. Siellä Kero pääsi treffaamaan Papu-gööttiä ja Emma-labbista (10v). Keroa kiinnostivat lähinnä pellolla olleet lintujen jätökset sekä Emma (joka ei kovin ilostunut nuoresta liehittelijästä ollut). No, mahtui siihen lenkkeilyyn mukaan kyllä Papun ja Keron joitain juoksupyrähdyksiäkin, joten ei ihan turha reissu kuitenkaan :)