Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

11.6.2013 Agia pienen tauon jälkeen

Kuukauden tauon jälkeen jatkettiin Keron kanssa agilityn parissa, kun olen nyt kesän ajaksi varannut oman agihallivuoron Ojangosta. Tarjolla on siis uusia häiriöitä, ja tavoitteena on treenata perusjuttuja ja hyppytekniikkaa syksyn ohjattuja treenejä silmällä pitäen. Pitäähän pennulle jotain pohjataitoja tässä ehtiä hankkia :)

Ensin verkkailua ympäristössä, ja sitten sisälle halliin. Kero ei ollut moksiskaan uudesta ympäristöstä, vaan hanakkaasti oli jo menossa ovesta sisäänkin. Taukopaikkakin testattiin toimivaksi, ja sitten vain treenaamaan. Viereisen kentän äänet ja liikkeet eivät tuntuneet vaikuttavan juurikaan, joten saatiin keskittyä täysin omaan treeniin :)

Suunnitelmassa oli huomioida rauhoittuminen tauoilla, sitten tehdä lähdössä odottamisia, ehkä sivuttaisetäisyyden lisäystä sekä irtoamista putkeen. Eli perusjuttuja keväältä.

Aloitettiin ympyrätyöskentelyllä. Tarkoituksena oli testata, miten uusi ympäristö vaikuttaa, mutta eipä tosiaan ollut mitään vaikutusta, vaan hyvin Kero juoksi molempiin suuntiin ulkokehällä ja palkkautui hyvin lelulla.

Sitten itse estetyöskentelyyn. Ekalla jaksolla kolme siivekeparin vinosuora. Vähän oli esteille hakeminen hakusissa (ts. katsoikin minuun) ja oikoi vikasta esteestä ohi. Korjailtiin tätä lentävillä lähdöillä ja vaihtamalla lähetyssiivekettä.

Jatkettiin hyppy + suora putki -yhdistelmällä. Muutama toisto näitä, hyvin irtosi. Lähinnä itsellä ongelmia lelun heittämisen kanssa. Tämän jälkeen taukoilua ulkona. Takaisin tultaessa testasin pallopalkkion toimivuuden kentällä. Ei toiminut, joten en sitten kokeillut sitä itse treenissä. Jatkettiin siis Wubba-lelujen kanssa.

Kolmas jakso samaa kuin edellinen eli hyppy+putki-suoraa lähetyksillä ja lentävillä (yht. neljä toistoa). Neljännessa jaksossa putki oli vähän kaarella, ja sen jälkeen oli vielä yksi hyppy. Näitä tehtiin lähetyksellä. Hyvin nämäkin menivät. Tässä olikin jo riittävästi agia tälle kerralle. Otin kuitenkin vielä erikseen vähän perusasento- ja maahanmenotreeniä, että saatiin niillekin vielä vähän yleistystä. Kaikin puolin ihan onnistunut kesäkauden aloitus :) Ensi kerralla sitten uudet suunnitelmat.

Treenin päätteeksi käytiin käpsimässä alueella. Alueella liikkuu tosi paljon muita koiria sekä ulkoilijoita, joten saatiin niistäkin hyvää treeniä.

Jatkossa huomioitavia juttuja:

  • Keron lähtöasento, nyt paikoin vähän etukenossa.
  • Vapautuksen ajankohdan vaihtelu. Nyt pysähdyin lähes tulkoon samassa kohdassa ja siitä vapautus. Vapautus voisi olla myös liikkeestä ja tosiaan ajankohtaa voisi vaihdella (kunhan koira katsoo eteen).
  • Vaihtelevat treenit eli nyt on tsekattava, mitä kaikkea olisi syksyä ajatellen hyvä harjoitella. Viikon aikana flatworkkia kotosalla, ja sitten treenivuorolla näiden sovelluksia esteillä.

Tässä treenivideossa pätkiä kolmannesta ja neljännestä jaksosta:

httpv://youtu.be/Cy7Uh1F7fOc