Päivitetäänpä tänne, että kävin poikien kanssa taas pitkästä aikaa reilun parinkymmenen minuutin hölkyttelylenkillä. Eivät kumpikaan olleet oikein juoksutuulella, joten kävin itse perään vielä toisen lenkuran palauttelun merkeissä (lauantaina juostu puolikas uuteen ennätysaikaan 1:38,20).
Saatat myös pitää
Sunnuntaina 3.12.2017 Kero vietti 5-vuotissynttäreitään, joten mikäs sen parempi lahja koiralle kuin oma koirakaveri. Kero ehti olla ainokaisena koirana reilun kuukauden, jona […]
Torstai-iltana Viimalle sattui pieni kompurointikämmi rappusissa, jonka seurauksena Viima loppuviikosta liikkui paikoin todella nihkeästi (kävely hidastetusta elokuvasta) ja vaikutti muutenkin apealta. Ruoka […]
Olen itse viettänyt kuukauden ylimenokautta erittäin passiivisesti liikunnan suhteen, joten sain mainion idean: koirien kanssa juoksulenkille. Siinäpä sopivan kevyt ja harmiton aloitus […]
Hyvää syntymäpäivää vappupallero-Myrylle! 13 vuotta ja pilkettä edelleen silmäkulmassa! Mieleltään pirteä pappa, kuulo aika olematon, mutta hajuaisti pelaa ja ääntäkin löytyy, jos […]