Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

11.4.2014 Serpentiinin alkeita

Tälle kerralle piti keksiä jotain uutta, ja niinpä kaivettiin suunnitelmien joukosta serpentiinin alkeiden opettelu. Olisi ehkä pitänyt pohdiskella teoriaa hieman tarkemmin ennen treenejä (mm. sunnuntain kouluttamisessa kertaantui hieman jotain pointteja aiheesta plus jos olisin tsekannut vanhoja blogipostauksia aiheesta parin vuoden takaa, niin silloinkin olisi ehkä jotain saattanut palautua mieleen).

Keron kanssa aloitettiin lämmittelyjaksolla eli hihnaleikittiin ja tehtiin jokunen race to reward. Sitten tauolle, ja vapautukset duunaamaan heti, kun koira rauhoittui olemaan aloillaan (hiljaa).

Sitten aloitettiin serpentiinin alkeiden treenaus eli vahvistettiin ensimmäistä käännöstä vastakkaisella kädellä. Tässä kun olisin muistanut pysyä vakiopaikassa, säilyttää oman rintamasuunnan ja vain kääntää yläkroppaa, niin hyvin olisi mennyt ;) Ja kääntökäsivihje, kun koira lukitsee ekan esteen ja koiraan on näköyhteys. Tokassa ja kolmannessa jaksossa jatkettiin saman teeman ympärillä, sillä kokeilin kerran ensimmäistä kädenvaihtoa ja eihän se vielä sujunut (tein kädenvaihdon liian aikaisin).

Videossa koottu kaikki toistot. Jatketaan siis treenaamista, ja kerrataan se teoria vielä sitä ennen ;)

httpv://youtu.be/wJHlZVsss3w