Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

11.2.2017 Parit möllistartit (sis. video!)

Suunnattiin Keron kanssa Masalaan epistelemään, kun siellä NAS-hallissa moiset kekkerit järjestettiin. Keron kanssa osallistuttiin vain möllikisaan kahdella startilla. Onneksi siskoni oli paikalla, niin saatiin kerrankin videota sekä reaaliaikaista viestintää tapahtuman etenemisestä. Onneksi, sillä ehdin ihan kivasti verkkailla koiraa luppoajoilla, ja jopa niinkin, että myöhästyin rataantutustumisesta ja vauhdilla Keron kanssa mentiin myös lähtöpaikallekin, kun oltiinkin yllättäen tokia radalle menijöitä. Mutta onneksi ei mitään hätää, ehditiin ihan hyvin suoriutua.

Rata oli kohtuullisen simppeli rata, missä ei kummempia ohjauskuvioita tarvittu. Parit valssit tein, siinäpä se. Hypyt olivat 45cm, aloitus ja lopetus samasta paikasta. Saatiin ihan hyvää kisanomaista häiriötreeniäkin, kun se tila siinä aloituksen takana oli aika pieni ja siellä oli osallistuvia koiria odottelemassa. Samoin häkeille varattu tila oli aika pieni, mutta onneksi ulkona oli verkkatilaa ihan kivasti.

Kisavideo:

Hyvillä mielin epiksistä suoriuduttiin, ja käytiin sitten vielä Siuntiossa vierailemassa Maija-kultsun luona.

Mölliradan tulokset
Kero tokan startin jälkeen
Ansaittu palkka
Mölliradan kakkonen
Maija ja Kero