Tarinaa suomenlapinkoira Keron ja bordercollie Discon ja Potterin elämästä. Muistoissa Viima ja Myry.

10.5.2010 Viime tipan rokotukset

Lauantaiyönä keksin jostain syystä tarkistaa, milloin rokotukset menisivät umpeen. Mielessä oli, että se hetki olisi toukokuun lopussa. Lopputulos oli kuitenkin se, että edelliset rokotukset oli otettu 12.5.2008. Hupsista. Ja Myryllä on startti 13.5. Onneksi sain kuitenkin heti maanantaiaamuksi ajan Malmin Apexille, ja niinpä siellä sitten käytiinkin ottamassa 4-rokotteet molemmille. Molemmat pojat saivat nyt myös rokotuskirjatkin, kun rekisteritodistuksen rokotuspaikat olivat täyttyneet. Visiitti sujui ihan mukavasti ja joutuisasti, ja eläinlääkäristä pojat pääsivät sitten kepon kanssa kotiin kävellen, kun itse suhasin töihin suoraan.

Nyt Myrykin pääsee osallistumaan torstain kisoihin ;)