Sunnuntai 4.3.2018
Sunnuntaina olimme vielä mökillä, joten hyödynsimme hyvät ulkoilumahdollisuudet ennen kotimatkaa Helsinkiin (ks. iso kasa kuvia galleriasta). Kotiin päästyämme suhattiin sitten heti perään agilityhallille, minne myös Kero pääsi nyt pitkästä aikaa mukaan. Niinpä treenit siellä oli suunniteltu sellaisiksi, että harjoitellaan Discon kanssa häkissä olemista sillä aikaa, kun Keron kanssa tehdään jotain pientä.

Video – Verbal Fun 1 -treeniä ekaa kertaa (mökillä):
Video – häkkileikkiä:
Video – Drive to toy:
Video – Verbal Fun 1 (hallissa):
Maanantai 5.3.2018
Laitettiin alulle uusi liike ja sille vihjettä perään, kyseessä maahanmeno. Noin muuten päivässä ei sen suurempia erikoisuuksia normaaliin.
Video – Maahanmenotreeniä:
Tiistai 6.3.2018
Tiistaina olin itse työmatkalla, joten illalla palatessani sen verran väsynyt, että ulkoilutuksen (ja pihalla tehdyn pienen leikkitreenin) jälkeen koirat saivat puuhata kongien parissa melkein pari tuntia! Noin muuten jatkettiin maahanmenon parissa.
Keskiviikko 7.3.2018
Pentukurssilla tehtiin paljon minuutin harkkoja: alkuun kuonokosketuksia (20 namia valmiiksi minuutin sessioon), sitten vierellä kulkemispätkiä häiriössä ja tehtiin me vielä tervehtimisharjoitus kuonokosketusta hyödyntäen. Oma-aloitteisesti puuhasteltiin kyllä muutakin, kuten sivulle tulemista (molemmat puolet).
Kuonokosketukset olivat hauskoja, sillä ensimmäisellä kerralla Disco ei millään malttanut asettua makoilemaan (havitteli huippunameja) ja niinpä aloitettiin tuo ajastettu harkka myöhässä eli vasta sitten, kun asettui aloilleen. Siitä sitten nopeata tahtia vain tökkimään ja saatiin ne 20 toistoa tehtyä ennen kuin kello piipitti. Toisessa setissä olin jotenkin hitaampi namien kanssa, mutta saatiin kuin saatiin kaikki namit taas käytettyä. Kolmannessa setissä kaikki sujuikin oikein sutjakkaasti ja aikaa jäi jäljelle vielä 10s.
Treenin jälkeen piipahdettiin Murren Murkinassa vähän ruokaostoksilla, ja Disco pääsi myös mittauttamaan painonsa (useaan otteeseen). Vaaka näytti painoksi 13,1 kg.

Torstai 8.3.2018
Torstai aloitettiin tekemällä pitkästä aikaa temppurataa. Disco (ja Kero myös) oli siitä tapansa mukaan niin innostunut, että pariin otteeseen livahti suorittamaan sitä itseksensä. Illemmalla keskityttiin sitten ihan urakalla häkkileikkitreeniin lisäämällä mukaan vähän enemmän häiriötä eli Kero noutamaan lelua siihen eteen. Ja illalla muuten Discolta lähti taas yksi hammas leikkimisen tiimellyksessä! Mittasin myös Discon korkeuden (epämääräisen) ja se on jotain luokkaa 47 cm tällä hetkellä.


Video – Aamujumppaa:
Video – Verbal Fun 1 (nyt mukana ekaa kertaa sekä istu että maahanmeno!):
Video – Häkkileikkiä:
Perjantai 9.3.2018
Mökille! Matkalla Disco pääsi shoppailemaan Kodin Terraan, missä oli aikas kivasti kaikenlaista kivaa tarjolla.

Lauantai 10.3.2018
Mökillä keskityttiin levon ja toiminnan sopivaan sopusointuun. Yön/aamun Disco sähläsi ja herätteli hyppimällä sänkyyn ja nuolemalla naamaa, joten pentu piti päivän aikana väsyttää, jotta seuraavana yönä saisi nukkuakin. Aamulla käytiin rallattelemassa 45 min ulkoilu, sitten puolen päivän jälkeen kävimme hiihtelemässä metsässä ja jäällä (pientä lumitarpomista koirilla) 1 h 15 min, päivällä otin pojat mukaan, kun itse vähän hölköttelin (pari kilsaa) ja sitten vielä illemmalla käytiin 20 min lenkitys ennen iltaruokaa. Päivän mittaan tehtiin muutamia istu/maahan-harjoituksia. Ainakin illalla Disco oli erittäin väsynyt.


Loput kuvat löytyvät galleriasta: Disco n. 5 kk